 |
| Tab3:sta True Detectiveä. |
Alempana kerron myös, mitä huonetoverilleni oli tapahtunut.
Sunnuntai-iltana, tai paremminkin puolen yön aikaan, tuli alavatsa niin kipeäksi, että oli pakko lähteä sairaalaan. Olihan se jo vaivannut edellisenä päivänäkin, mutta luulin sitä jonkinlaiseksi treenisäryksi, koska oli ollut kymmenen päivän paussi potkupyöräilyssä, ja sitten aloitin taas, kun sain takarenkaaseen uuden sisäkumin.
Soitin Helvi-siskolle, että hän huolehtisi koirista, jos joudun jäämään sairaalaan. Siinä vaiheessa jo voihkin kivusta, ja kävelin ihan kumarassa, en voinut suoristautua.
Sisko sanoi, että kutsu ambulanssi, mutta päätin silti mennä autolla. Jätin kotiavaimet sovittuun paikkaan, että sisko pääsee koirien luo, ja ajoin päivystykseen. Olin soittanut sinne jo ennen siskolle soittamista, ja siellä sanottiin, että kannattaa tulla heti.
Pakkasin mukaan reppuuni alusvaatekerran ja Tab3:n, jolla luen e-kirjoja, ja surffaan netissä kyläreissuilla. Onneksi pakkasin, koska jouduin jäämään sairaalaan. Saatoin katsoa siellä toimettomana maatessani True Detectivestä pari osaa aikani kuluksi. Se ei vain ikävä kyllä ole niin hyvä kuin ensimmäinen tuotantokausi. Olen pettynyt!
Autoa ajaessa joka ikinen kuoppa tiessä tuntui tosi pahalta. Onneksi matkaa oli vain noin kymmenen kilometriä. Auto parkkiin ja päivystykseen.
Oli kyllä jo ikävä koissuja. Hyvinhän ne olivat pärjänneet siskon ja hänen miehensä ja kahden kissan kanssa, enkä tietenkään edes epäillyt sitä! Heillä on koirakokemusta vuosikymmeniä enemmän kuin minulla!Sunnuntai-iltana, tai paremminkin puolen yön aikaan, tuli alavatsa niin kipeäksi, että oli pakko lähteä sairaalaan. Olihan se jo vaivannut edellisenä päivänäkin, mutta luulin sitä jonkinlaiseksi treenisäryksi, koska oli ollut kymmenen päivän paussi potkupyöräilyssä, ja sitten aloitin taas, kun sain takarenkaaseen uuden sisäkumin.
Soitin Helvi-siskolle, että hän huolehtisi koirista, jos joudun jäämään sairaalaan. Siinä vaiheessa jo voihkin kivusta, ja kävelin ihan kumarassa, en voinut suoristautua.
Sisko sanoi, että kutsu ambulanssi, mutta päätin silti mennä autolla. Jätin kotiavaimet sovittuun paikkaan, että sisko pääsee koirien luo, ja ajoin päivystykseen. Olin soittanut sinne jo ennen siskolle soittamista, ja siellä sanottiin, että kannattaa tulla heti.
Pakkasin mukaan reppuuni alusvaatekerran ja Tab3:n, jolla luen e-kirjoja, ja surffaan netissä kyläreissuilla. Onneksi pakkasin, koska jouduin jäämään sairaalaan. Saatoin katsoa siellä toimettomana maatessani True Detectivestä pari osaa aikani kuluksi. Se ei vain ikävä kyllä ole niin hyvä kuin ensimmäinen tuotantokausi. Olen pettynyt!
Autoa ajaessa joka ikinen kuoppa tiessä tuntui tosi pahalta. Onneksi matkaa oli vain noin kymmenen kilometriä. Auto parkkiin ja päivystykseen.
Siellä ei ollut ketään jonossa, joten pääsin suurin piirtein heti sisälle. Sitten tietysti tutkittiin ja otettiin verikokeita, ja minut päätettiin ottaa kirurgiselle osastolle tarkkailuun. Teki hurjan kipeää, kun lääkäri tunnusteli, mikä voisi olla vaivana.
Yöksi laitettiin sekä kipulääke- että fysiologinen suolaliuostippa. Aamulla lisättiin suolaliuoksen tilalle antibioottitippa, ja toista antibioottia laitettiin kämmenselän kanyylista ruiskulla erikseen.
Antibiootteja annettiin kolme kertaa päivässä. Jouduin jäämään vielä toiseksi yöksi, koska kipu ei kokonaan hellittänyt päivän aikana.
Sairaalassa oli paljon harjoittelijoita, ja tippakanyylin paikalleen laittaminen osoittautuikin ylivoimaiseksi tehtäväksi yhdelle heistä yöllä sairaalaan tullessani. Varsinainen sairaanhoitaja joutui tekemään sen, eli neljännellä kerralla onnistui. Opiskelijatyttö oli kiitollinen, etten hermoillut hänelle. Minä sanoin siihen, että jossakinhan se homma on opittava, ja minulle on ihan sama pistetäänkö mua useamman kerran, kipukynnys on sen verran korkea. Mutta kyllä nyt näkyy kämmenselästä, että on pistelty!
Jouduin velli/sosekeitto/mehukeitto/jugurtti/piimäkuurille, ei leipää, eikä kuitupitoista ruokaa, mutta kahvia sain. Tuntui, että piti syödä koko ajan, vellejä ja muuta oli niin paljon, ettei ollut nälkä, kun tuli seuraava ruoka-aika.
Kaiken lisäksi sosekeitot ja vellit olivat suorastaan herkullisia! Tänään sain sentään lounaalla jo perunarieskaakin - ja vellin, mehukeiton, jugurtin ja ananasmehun, piimän ja kahvin - huh... paljon ruokaa! Mehukeittoa en syönytkään tänään, koska oli niin paljon muuta, ja jätän mieluiten sen makeimman sitten syömättä.
Antibiootit vaikuttivat, ja kivut olivat lähes poissa illalla, ja tänä aamuna ei ollut ollenkaan kipuja.
Tarkkaa diagnoosia ei ole, mutta eivät uskaltaneet tehdä tähystystäkään, koska suolisto saattoi olla tulehtunut. Kesäkuussa se selviää, oliko arvioitu diagnoosi oikea - ellen joudu sitä ennen taas sairaalaan samasta syystä. Sain ajan juhannusaaton alle, pari päivää sitä ennen.
Huonetoverinani oli eräs nainen, jota oli leikattu monta kertaa leikkausvirheen takia. Näin käsitin hänen puheensa.
Yöksi laitettiin sekä kipulääke- että fysiologinen suolaliuostippa. Aamulla lisättiin suolaliuoksen tilalle antibioottitippa, ja toista antibioottia laitettiin kämmenselän kanyylista ruiskulla erikseen.
Antibiootteja annettiin kolme kertaa päivässä. Jouduin jäämään vielä toiseksi yöksi, koska kipu ei kokonaan hellittänyt päivän aikana.
Sairaalassa oli paljon harjoittelijoita, ja tippakanyylin paikalleen laittaminen osoittautuikin ylivoimaiseksi tehtäväksi yhdelle heistä yöllä sairaalaan tullessani. Varsinainen sairaanhoitaja joutui tekemään sen, eli neljännellä kerralla onnistui. Opiskelijatyttö oli kiitollinen, etten hermoillut hänelle. Minä sanoin siihen, että jossakinhan se homma on opittava, ja minulle on ihan sama pistetäänkö mua useamman kerran, kipukynnys on sen verran korkea. Mutta kyllä nyt näkyy kämmenselästä, että on pistelty!
Jouduin velli/sosekeitto/mehukeitto/jugurtti/piimäkuurille, ei leipää, eikä kuitupitoista ruokaa, mutta kahvia sain. Tuntui, että piti syödä koko ajan, vellejä ja muuta oli niin paljon, ettei ollut nälkä, kun tuli seuraava ruoka-aika.
Kaiken lisäksi sosekeitot ja vellit olivat suorastaan herkullisia! Tänään sain sentään lounaalla jo perunarieskaakin - ja vellin, mehukeiton, jugurtin ja ananasmehun, piimän ja kahvin - huh... paljon ruokaa! Mehukeittoa en syönytkään tänään, koska oli niin paljon muuta, ja jätän mieluiten sen makeimman sitten syömättä.
Antibiootit vaikuttivat, ja kivut olivat lähes poissa illalla, ja tänä aamuna ei ollut ollenkaan kipuja.
Tarkkaa diagnoosia ei ole, mutta eivät uskaltaneet tehdä tähystystäkään, koska suolisto saattoi olla tulehtunut. Kesäkuussa se selviää, oliko arvioitu diagnoosi oikea - ellen joudu sitä ennen taas sairaalaan samasta syystä. Sain ajan juhannusaaton alle, pari päivää sitä ennen.
Huonetoverinani oli eräs nainen, jota oli leikattu monta kertaa leikkausvirheen takia. Näin käsitin hänen puheensa.
Hän on oikein mukava henkilö, ja oli kiva rupatella. Hän jaksoi olla iloinen ja puhelias, vaikka oli hyvin kivulias aika ajoin, vain pysymällä paikoillaan pahaa kipua ei ollut.
Hänen sairaalareissunsa oli venynyt jo yli kahteen kuukauteen, ja tehollakin hän oli ollut. Arvioitu sairaalassa oloaika oli ollut pari viikkoa.
Hänellä oli todella pahoja kipuja, ja autoin häntä esim. pudonneen tavaran ylös nostamisessa, kun hän ei pystynyt kumartumaan. Ja tottakai sanoin, että voi pyytää apua milloin vain tarvitsee.
Aamulla paljastui, että taas oli tehty virhe!
Hänelle lisättiin ja lisättiin kipulääkettä eilisen aikana, eikä se auttanut. Sanoin hänelle eilen illalla, että nyt hänen kyllä pitää vaatia, että tutkitaan, mikä aiheuttaa sen kivun, kun ei mikään lääkekään auta. Tänä aamuna hänet sitten tutkittiin, ja tuo virhe ilmeni sitten siinä.
Jonkinlainen poistoletku tms. oli ommeltu kiinni kolmella tikillä, mitä ei kuulemma olisi saanut tehdä. Hänet oli leikattu muutama tunti ennen tuloani sairaalaan, mikäli ymmärsin oikein. Huomenna hänellä on taas leikkaus edessä. Se oli jo sovittu aikaisemmin, eikä johdu tästä poistoletkuepisodista.
En osaa sanoa, selitinkö tämän asian ihan oikein, kun en tiedä tarkkaan, miten se asia oli, mutta suurin piirtein näin.
Kysyimme, mikä bakteeri se on, koska tietenkin halusimme tietää. Oli kuin sairaanhoitaja ei olisi halunnut selittää, mikä bakteeri se oli, mutta vaadimme molemmat, että tottakai meille pitää selittää. Ehdotimme sairaalabakteeria, mutta hän sanoi, ettei se ole se tavallinen sairaalabakteeri. Sitten hän viimein kertoi - ihan kuin ei olisi kuitenkaan halunnut kertoa - että se on CPE-bakteeri, joka on hyvin harvinainen, että se on ollut Suomessa vasta pari kolme vuotta.
Kuulin, että se olisi CTE (kirjoitin sen muistiin), mutta kun googlasin kotona, google ehdotti CPE:tä, ja sairaanhoitajan kuvaus täsmää netissä olevan kuvauksen kanssa. Eli uskon, että se on tämä CPE-bakteeri. Hoitajan mukaan sitä olisi tavattu kerran aikaisemmin Länsi-Pohjan Keskussairaalassa.
Parkkilupaa hakemaan mennessäni asia tuli puheeksi hississä erään naisen kanssa (milloinka en puhuisi ihmisille, jos osun kohdakkain?) Hän oli vieraillut miehensä luona. Hyvä että puhuin, koska nainen tarjoutui viemään lapun autooni, ettei minun tarvitsisi liukastella tippatelineeni kanssa parkkipaikalla.
Menimme ulos, ja näytin, missä autoni on, annoin avaimet ja parkkiluvan, ja nainen kävi laittamassa lupalapun autoni sisäpuolelle näkyviin, ja palautti avaimeni. Kiitin vuolaasti, tottakai. On niitä ystävällisiä ihmisiä olemassa, ainakin täällä Kemissä!
Tänään tulin kotiin apteekin kautta, saaliina kahta antibioottia ja kipulääkettä.
Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, ja siellä oli paljon harjoittelijoita tekemässä rutiinihommia vakityöntekijöiden opastamina.
Hänen sairaalareissunsa oli venynyt jo yli kahteen kuukauteen, ja tehollakin hän oli ollut. Arvioitu sairaalassa oloaika oli ollut pari viikkoa.
Hänellä oli todella pahoja kipuja, ja autoin häntä esim. pudonneen tavaran ylös nostamisessa, kun hän ei pystynyt kumartumaan. Ja tottakai sanoin, että voi pyytää apua milloin vain tarvitsee.
Aamulla paljastui, että taas oli tehty virhe!
Hänelle lisättiin ja lisättiin kipulääkettä eilisen aikana, eikä se auttanut. Sanoin hänelle eilen illalla, että nyt hänen kyllä pitää vaatia, että tutkitaan, mikä aiheuttaa sen kivun, kun ei mikään lääkekään auta. Tänä aamuna hänet sitten tutkittiin, ja tuo virhe ilmeni sitten siinä.
Jonkinlainen poistoletku tms. oli ommeltu kiinni kolmella tikillä, mitä ei kuulemma olisi saanut tehdä. Hänet oli leikattu muutama tunti ennen tuloani sairaalaan, mikäli ymmärsin oikein. Huomenna hänellä on taas leikkaus edessä. Se oli jo sovittu aikaisemmin, eikä johdu tästä poistoletkuepisodista.
En osaa sanoa, selitinkö tämän asian ihan oikein, kun en tiedä tarkkaan, miten se asia oli, mutta suurin piirtein näin.
Mutta ei siinä kaikki!
Häneltä oli löydetty joku suolistobakteeri, tulokset tulivat tänä aamuna. Se on joku harvinainen sairaalabakteeri, joka on melko resistentti antibiootteja vastaan. Siitä ilmoitettiin meille tänä aamuna, koska minultakin piti ottaa näyte.
Nainen on yksityisyrittäjä, eikä yritykselle todellakaan tee hyvää, että omistaja on toimintakyvytön kuukausikaupalla. Tuntuu todella epäreilulta, että hänelle on sattunut näitä hänestä itsestään riippumattomia virheitä niin monta kertaa.
Kysyimme, mikä bakteeri se on, koska tietenkin halusimme tietää. Oli kuin sairaanhoitaja ei olisi halunnut selittää, mikä bakteeri se oli, mutta vaadimme molemmat, että tottakai meille pitää selittää. Ehdotimme sairaalabakteeria, mutta hän sanoi, ettei se ole se tavallinen sairaalabakteeri. Sitten hän viimein kertoi - ihan kuin ei olisi kuitenkaan halunnut kertoa - että se on CPE-bakteeri, joka on hyvin harvinainen, että se on ollut Suomessa vasta pari kolme vuotta.
Kuulin, että se olisi CTE (kirjoitin sen muistiin), mutta kun googlasin kotona, google ehdotti CPE:tä, ja sairaanhoitajan kuvaus täsmää netissä olevan kuvauksen kanssa. Eli uskon, että se on tämä CPE-bakteeri. Hoitajan mukaan sitä olisi tavattu kerran aikaisemmin Länsi-Pohjan Keskussairaalassa.
Sen takia minäkin jouduin antamaan näytteen. Naiselle järjestettiin oma huone, ja minä lähdin kotiin. Meidän käyttämämme huone tietenkin desinfioidaan.
Tämän huonetoverinani olleen naisen ansiosta en saanut parkkisakkoja. Tai no, en tiedä, kävivätkö parkkivahdit kierroksella siellä oloaikanani, mutta riski oli olemassa. Olin laittanut yöllä parkkikiekkoon saapumisajaksi kello 7 aamulla, koska silloin alkoi parkkikiekkoaika, 4 tuntia. Huonetoverini kertoi, että neuvonnasta saa parkkiluvan.
Hoitaja ei tiennyt mitään tällaisesta mahdollisuudesta, kun kysyin asiasta häneltä kansliassa seuraavana aamuna. Hoitaja sanoi vain, että pitäisi pyytää joku tuttu siirtämään auto toiseen paikkaan. Tämä tuli sitten puheeksi huonetoverini kanssa, ja hänellä olikin parempaa tietoa. Kerroin myöhemmin hoitajalle, että tällainen mahdollisuus oli. Hän sanoi, että hyvä kun kerroin, että hän osaa sitten kertoa muille kysyjille.
Tämän huonetoverinani olleen naisen ansiosta en saanut parkkisakkoja. Tai no, en tiedä, kävivätkö parkkivahdit kierroksella siellä oloaikanani, mutta riski oli olemassa. Olin laittanut yöllä parkkikiekkoon saapumisajaksi kello 7 aamulla, koska silloin alkoi parkkikiekkoaika, 4 tuntia. Huonetoverini kertoi, että neuvonnasta saa parkkiluvan.
Hoitaja ei tiennyt mitään tällaisesta mahdollisuudesta, kun kysyin asiasta häneltä kansliassa seuraavana aamuna. Hoitaja sanoi vain, että pitäisi pyytää joku tuttu siirtämään auto toiseen paikkaan. Tämä tuli sitten puheeksi huonetoverini kanssa, ja hänellä olikin parempaa tietoa. Kerroin myöhemmin hoitajalle, että tällainen mahdollisuus oli. Hän sanoi, että hyvä kun kerroin, että hän osaa sitten kertoa muille kysyjille.
Parkkilupaa hakemaan mennessäni asia tuli puheeksi hississä erään naisen kanssa (milloinka en puhuisi ihmisille, jos osun kohdakkain?) Hän oli vieraillut miehensä luona. Hyvä että puhuin, koska nainen tarjoutui viemään lapun autooni, ettei minun tarvitsisi liukastella tippatelineeni kanssa parkkipaikalla.
Menimme ulos, ja näytin, missä autoni on, annoin avaimet ja parkkiluvan, ja nainen kävi laittamassa lupalapun autoni sisäpuolelle näkyviin, ja palautti avaimeni. Kiitin vuolaasti, tottakai. On niitä ystävällisiä ihmisiä olemassa, ainakin täällä Kemissä!
Tänään tulin kotiin apteekin kautta, saaliina kahta antibioottia ja kipulääkettä.
Henkilökunta oli erittäin ystävällistä, ja siellä oli paljon harjoittelijoita tekemässä rutiinihommia vakityöntekijöiden opastamina.
En voi kuin kehua Länsi-Pohjan Keskussairaalaa omalta osaltani. Vierailuni siellä oli miellyttävä, ja ruokaakin riittävästi ja jäi ylikin, vaikka syy vierailuuni ei ollutkaan mitenkään miellyttävä.
♥ Eikä postausta ilman koiria! ♥
 |
| Pimu aina vahtii, ettei potkupyörä vain hyökkää hänen päälleen! Vanhaa ja arvokasta Nalle-rouvaa eivät moiset hilavitkuttimet hetkauta. |
♥ Kiitos Helvi ja Mare avusta! ♥
