Sabotaasia vai ei?

Tänään lähdin töistä jotain vartin yli kolme, ja ajettuani muutaman kilometrin alkoi kuulumaan kolinaa auton alta.

Pysäytin auton moottoritien reunaan hätävilkut päällä, ja konttasin myös tarkistamaan auton alustan. Ei mitään vikaa. Tarkistin renkaat, potkin niitä, ja heilutin autoa, mitä nyt pysyin. Ei mitään näkyvää/tuntuvaa/kuuluvaa ongelmaa.

Lähdin ajelemaan, ja sitten ei kuulunutkaan mitään muutamaan kilometriin. Sitten alkoi kolisemaan ja pysäytin taas hätävilkut päällä, tarkistin, heiluttelin autoa, potkin renkaita ja konttasin auton alle - enkä löytänyt vikaa.

Soitin sitten Janne-pojalleni, ja hän sanoi, että ajele hiljalleen Länsisalmen tielle, niin hänen yksi kaverinsa tulee katsomaan, mikä autoa vaivaa. Olin silloin Porvoon moottoritiellä pientareella vähän ennen Fazeria Kehä 3:lle menevän liittymän kohdalla, sata-parisataa metriä ennen ramppia.

No, lähdin lonkkasemaan sitten noin kymppiä-viittätoista moottoritien ramppia alas Kehä 3:lle aikomuksena kääntyä Länsisalmentielle seuraavista liikennevaloista.

Kivasti maata syleilevä ote noilla jarrulevyillä!

Pääsin hiljakseen ajaen risteyksen yli ja ryhmityin vasemmalle Länsisalmentielle. Sitten noin sata metriä ennen liikennevaloja rysähti - auto aurasi vasemmalta edestä asfalttia.

Hätävilkut olivat jo päällä ja ohjasin auton kaistan vasempaan reunaan matalan metallisen aidan viereen niin, että sain oven auki päästäkseni ulos.

Menin sitten katsomaan, ja näin kauhukseni, että auton vasen etuosa oli jarrulevyn varassa asfaltilla, ja rengas köllötteli noin kolme metriä auton takana metalliaitaa vasten. Onneksi vauhti oli niin pieni, että sain pysäytetyksi noin kolmen-viiden metrin matkalla.

Matkaa kaiken kaikkiaan siitä moottoritien pientareelta renkaan irtoamiseen on ehkä maksimissaan 500 metriä.

Menin katsomaan rengasta, ja siinä oli vielä kaksi pulttia jäljellä, olivat pysyneet rei'issään.

Mietin mitä minä tekisin, ja soitin uudelleen Jannelle. Hän suositteli hinausfirmaa, ja laittoi puhelinnumeron WhatsAppilla minulle.

Soitin, ja sieltä sitten tulikin nuorukainen reilun puolen tunnin kuluttua. Janne oli ehdottanut, että mies voisi yrittää laittaa renkaan takaisin paikoilleen, jos ei ole mitään mennyt rikki, ja niin tehtiinkin.

Odotellessani istuskelin tien reunan matalalla kaiteella, vastaantulevien kaistalle oli matkaa, koska välissä oli leveä suoja-alue.

Yksi auto pysähtyi sinä aikana kun odottelin, kysyi ruotsiksi tarvitsenko apua. Kai huomasi Ahvenanmaan rekkarit. Tarkoittaako tämä sitä, että me suomenkieliset emme oikein välitä muista, vai olemmeko arkoja kysymään, jos on pelko, että toinen ei ymmärrä suomea? Vai mistä tämä voisi johtua?

Olen huomannut saman asian Pimua ulkoiluttaessani. Keskustelen enimmäkseen ruotsia äidinkielenään puhuvien kanssa, kun kohtaan koiran ulkoiluttajia. Tämä on askarruttanut minua joskus. 

Löytyi vain kaksi pulttia

Olisin itsekin voinut laittaa renkaan paikoilleen, mutten saanut tunkkia alle, kun auto oli niin alhaalla, koska rengas puuttui.

Kun hinausauto saapui, hinurimiehelläkin tuli vähän tenkkapoo. Auto nostettiinkin sitten kahden tunkin avulla ylös, etuosan alle ei voinut laittaa tunkkia mataluuden vuoksi, ja siksi nostettiin ensin takarenkaiden edestä. 

Sitten otettiin molemmista takarenkaista yksi pultti, kun kaksi puuttui. Huomenna pitää hakea pultit taakse, ja pitää se autokin tarkistuttaa, ettei ole isompaa ongelmaa. Jarrulevyen reunat olivat vähän rosoiset.Mullakin oli kourat mustana, kun hinurimiehellä ei ollut neljää kättä. Jarrulevy piti saada kohilleen renkaiden kanssa, oli löysässä ja väisti koko ajan, ja minä sitten avitin.

Onneksi on vakuutus ilman omavastuuta tuollaista varten. Meni pari tuntia kaiken kaikkiaan ylimääräistä aikaa tuohon touhuun. Ajelin varovasti kotiin.

Just viikonlopulla tarkistin rengaspaineet yms. eikä ollut mitään erityistä.

Luulen, että Itäkeskuksessa on sabotoitu minun autoani! Miten se rengas muuten olisi irronnut, pultit siis olivat löysällä? Minähän olin tarkistanut ne muutamaa päivää aikaisemmin. Ei olisi ollut eka kerta kun minun ahvenanmaalaista autoani sabotoidaan!

Kiristin kaikki muutkin pultit, löysää ei kuitenkaan ollut muissa. Ajelin sitten kotiin Vanhaa Porvoontietä, eikä nyt kuulunut kolinoita eikä mitään muutakaan epäilyttävää. 

Olin tietenkin huolissani Pimusta, kun kotiin pääseminen viivästyi parilla tunnilla. Siellä se oli iloisena vastaanottamassa, eikä vaikuttanut olevan isompaa hätää. 

Minä pesin mustat kourani, ja lähdettiin sitten pyörällä kaupunkiin. Ajattelin, että repäsen oikein kunnolla, ja syön jokirannassa jollakin terassilla ruuat. Olin syönyt aamulla töissä yhden Reissumiehen kahdeksalta ja lounaaksi puolikkaan. Olin kotona vasta seitsemältä illalla, ja nälkä oli siis hirmuinen!

Selfie

No, kaupungissa menin sille terassille, missä ollaan ennenkin Pimun kanssa käyty syömässä. Sain ruokalistan eteeni, ja olin pyörtyä! Hirveät hinnat! Viime kesänä oli puolet halvemmat. Ja sitten tajusinkin, ettei ravintolan nimikään ollut enää sama. 

Lähdin vähin äänin pyöräilemään kotiin. Kaupunkiin tullessa olin ostanut Siwasta paketin grillimakkaraa. Annoin heti kotiin tultuani Pimulle yhden, ja sitten söin minäkin. Syönti meni siis puoli yhdeksään illalla! 

Punaisen nuolen kohdalla jäi matka kesken. Kuva: Google

On ollut tosi kuuma päivä! Moottoritien varressa hinuria odottaessa meinasi tulla jo liiankin kuuma siellä pakokaasujen joukossa.

Nyt olen ehtinyt jo juoda lasillisen punkkua tuoremehun ja jäiden kera.

Säikähdyttävä tapahtuma

Toinen juttu samalle päivälle! Johan nyt!

Kun olin käynyt pyöräilemässä Pimun kanssa, ja menin uudelleen ulos, talon takapuolella, mattotelineen vieressä makasi nuorehko mies ihan elottoman näköisenä. Tarkistin pulssin ja hengityksen. Miehellä oli naarmuja ohimossa ja silmä mustana. Kai tapellut viime yönä jossakin. Hain asunnosta puhelimen ja soitin hätäkeskukseen.

Kerroin mitä oli tapahtunut, ja sanoivat lähettävänsä partion, pyysivät odottamaan. Odotin ja odotin, ja odotin. Partiota ei tullut. Tarkistin välillä miehen kunnon.

Kaljaa ja ruokaa vieressä, ja liikaa alkoholia päässä
Laitoin kuvan päälle kukkasia, ettei ihmistä tunnista
kuvasta, vaikka uskonkin, ettei tunnista.

Mies alkoi osoittamaan elonmerkkejä, ja joku nainenkin tuli siihen, ja huomasi että mies oli joku tuttu. Hän yritti saada miestä elpymään huutelemalla "A..., mitä sinä tässä teet, nouse ylös", mutta mies vain örisi - näytti olevan sammunut. Nainen lähti tiehensä.

Kohta mies kuitenkin kauheasti öristen ja huitoen nousi ylös, ja nainen palasi. Kai se nainen oli jäänyt seuraamaan tilannetta. 

Mies sanoi naiselle kovaäänisesti öristen "siinähän se minun huora on" ja sitten "ai ei olekaan!" Ja mutisi jotain lisää huorasta. Kai erehtyi naisesta. Mies nousi kuitenkin ylös, horjahteli kaatui mattotelinettä vasten, ja lähti askeleita tapaillen naisen perään. Kun mies kaatui mattotelinettä vasten vaarallisen näköisesti, sanoin naiselle, että sehän tappaa vielä itsensä, sinun pitää tukea sitä. Nainen ei sanonut mitään.

Miehellä oli vieressä kaljapakki ja pussi, jossa jotain ruokaa, ja täysi reppu selässä. Nainen otti miehen kantamukset ja siitä he siirtyivät sitten viereiseen rappuun. 

Miehen ystävä, tämä nainen, ei noteerannut apuani mitenkään, ei ollut näkevinäänkään. Olisi voinut edes sanoa, että kiitti kun autoitte. Mutta kissa kiitoksella elää, jos edes kissa!

Poliisia ei kuulunut.

Kun odottelin poliiseja, huomasin, että olin hädissäni unohtanut avaimet sisään, eli en päässyt kotiin. Soitin huoltomiehelle, ja hän tuli kohta avaamaan. Kerroin, miksi olin pihalla, ja miksi avain oli jäänyt kotiin. Näytin ottamani kuvankin.

Tässä lähdetään mattotelineen
päältä hiukan horjahtelevin askelin

Huoltomies sanoi, ettei hän viitsi periä mitään sellaiselta, joka on kiltisti tehnyt kansalaisvelvollisuutensa, kutsunut apua ja itse jäänyt odottamaan ja unohtanut avaimet sisään kaikessa kiireessä ja hädässä. Heidän kuulemma pitäisi periä siitä 50 euroa. Kiitin vuolaasti että ymmärsivät asian.

Olisi se kumma, jos velvollisuutensa täyttämisestä joutuisikin maksamaan 50 euroa! Kiltteydestä sakotetaan joskus, mutta onneksi ei nyt.

Pääsin siis kotiin ja kohta kuulin avoimesta ikkunasta, kun naapurin pikkupojat huusivat pihalla, että nyt se poliisiauto tuli. Pojat olivat olleet siinä pihalla odottamassa poliisia minun kanssani, kun eivät suostuneet menemään poiskaan. Pojista se oli jännää. Riensin alas ja ulos ja kerroin poliisille mitä tapahtui, ja miksi ketään ei olekaan maassa makaamassa. Meni 45 minuuttia ennen kuin poliisi tuli. Ja resursseja pienennetään edelleen.

Turha hälytyshän tämäkin oli, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä on tapahtunut, kun näkee ihmisen tuupertuneena maahan, naama on naarmuilla ohimosta, ja silmäkin mustana. Maallikon on vaikea tietää milloin tarvitaan oikeasti apua. En edes tiennyt, kuinka kauan mies oli maannut siellä. 

Myöhemmin olin naapurissa kutsuttuna vieraana syömässä näiden poikien isän luona, grillattiin parvekkeella. Kerroimme pojille, että voi käydä huonosti, kuten oli käynyt tälle maassa makaavalle, jos juo liikaa alkoholia. Pojat ovat 6-8-vuotiaita.

Pojat menivät sitten ulos leikkimään, ja he leikkivät nyt poliisia! 

Onnistunut pyöräretki

Tänään oli suorastaan hellettä

Viime kesänä en pyöräillyt Pimun kanssa juuri ollenkaan. Syynä oli se, että heti alkukeväästä Pimu säikähti pyörää niin paljon, ettei suostunut tulemaan lähellekään.

Pari pikkupoikaa kiusasi Pimua kaupan pihalla, kun olin itse kaupassa, ja pyörä kaatui sen päälle. Onneksi Pimulle ei käynyt kuinkaan, mutta sen jälkeen se ei halunnut nähdäkään pyörää.

Maiskis, hyvää, ruskeaa jokivettä!

Sain pojat kiinni itse teosta, ja toinen sitten surkeana kertoi, että oli sanonut kaverilleen ettei eläimiä saa kiusata. No, huonostihan siinä kiusaamisessa kävikin, kun jäivät kiinni. Toruin poikia, ja molemmat lupasivat, etteivät ikinä enää kiusaa eläimiä. Hyvä niin.

Tänään sitten ajattelin, että vaikka pakotan Pimun mukaan pyöräilemään. Se onnistuikin yli odotusten. Pimu oli hyvin epäluuloinen, mutta kun ei ollut sama pyörä, joka viime vuonna kaatui sen päälle, ehkä auttoi asiaa.

Sain narun kiinni pyörään, ja pidin sitä noin metrin pituisena. Pimu juoksi vierellä kiltisti, ei edes vetänyt narua kireälle. Minä lyhensin sitten narua, jos joku tuli vastaan.

Todella kiva, kun sain aloitetuksi pyöräilyn Pimun kanssa ilman että se oli kauhuissaan.

Käytiin ensin lähistöllä olevassa koirapuistossa, mutta siellä ei ollut ketään. Sen jälkeen pyöräiltiin rantaa pitkin kohti kaupunkia, Sakta Farteniin. Siellä nautittiin aurinkoisesta säästä, ja Pimu joi jokivettä. Mukana ollut puhdas vesi ei kelvannut, ilmeisesti ruskea jokivesi on paremman makuista.

Sitten jatkoimme kaupunkiin ja sieltä takaisin kotiin. Tuli noin 7 km ympyrä.

Että hymy voikin olla aurinkoinen, ja loistaa kauas!

Eilen töistä tullessani vastaani tuli somalinainen (ainakin pukeutumisen ja ulkonäön perusteella somali). Hänellä oli mukanaan kaksi poikaviikaria (5-6 v), jotka kulkivat edellä, ja rouva itse kuskasi jotain pienempää lasta kärryssä.

Poikaviikarit olivat niin suloisia, kauniita ja vilkkaita, että hymyilin heille koko naamallani. Kun sitten vilkaisin viikareiden äitiä, hän puhkesi niin leveään ja kauniiseen hymyyn, että se lämmittää vieläkin!

Somalit eivät varmaankaan ole tottuneet, että ihmiset täällä hymyilevät heille, yleensä se on päinvastoin.

Olen nähnyt ihmisten sylkevän heitä kohti, mikä mielestäni osoittaa suurta sivistymättömyyttä ja typeryyttä.

Eikä blogitekstiä ilman omaa viikariani! 

Yllättävä "löytö"

Talo nyt. Tämä on vähän räikeän

näköinen. Ehkä kuvaa on manipuloitu

hiukan.

Eilen vai olikohan se toissa päivänä siskontyttö laittoi FB:n seinälleni erään linkin ja kysyi: Raili - jotenki näyttää tutulta tää kämppä? Onko se juuri SE?

Ja OLIHAN SE  JUURI SE! Nimittäin talo, jonka olen suunnitellut, piirtänyt ja sisustanut, ja osin myös rakentanut. Tuossa linkissä on paljon valokuvia. Tässä aikaisempi juttu.

Harmillista, että ovat maalanneet talon noin räikeillä väreillä, ennen se oli suurin piirtein kallion värinen, ja piiloutui sopivasti luontoon.

Harmi kun ovat pilanneet talon osittain sisäpuoleltakin! Keittiössä oli keraaminen liesi, nyt ihan tavallinen.

Talo ennen. Tämä kuva on otettu
kun oli pilvistä ja harmaata.

Mustasta kivestä tehdyt tasot sekä keittiössä että kylppärissä olivat kauniit. Kivitasoissa kimaltelivat spektroliitit pieninä sateenkaaren värisinä pilkkuina. Kylppärissä se oli erityisen hienon näköinen valkoisen marmorin kontrastina.

Halusin, ettei siinä talossa olisi liikaa saunamökin tuntua, vaikka halusinkin, että siinä on paljon puupintaa, koska se on niin luonnollinen ja kaunis materiaali. Mutta liika on aina liikaa.

Kylppärin vihreä taso on suorastaan hirvittävä ja halvan näköinen, keittiönkin kyllä, ei sen puoleen. Mutta makuja on moneksi, eikä talo ole enää meidän.

Sininen kukkatapetti on vielä sama yläkerran makkarissa. Mulla on tällä hetkellä samaa kuviota oleva sängynpeite omassa makuuhuoneessani. Tilasin tapetit ja kankaat sekä tyynyliinat yms. Englannista, kylläkin K-Raudan kautta. Minulla on silloin hankitut kaikki kankaiset jutut täällä. Jokaisessa huoneessa oli oma, hillitty väriteemansa, ja niihin kuuluivat myös tekstiilit tapettien kuvioiden mukaan.

Muitakin tapetteja on jäljellä. Minä olen tapetoinut suurimman osan huoneista itse.

Hirret haettiin erään sukulaisen maatilalta pohjoisesta, ja ostettiin myös valtiolta samalla alueella. Puut olivat hakkuissa kasvamaan jätettyjä ylispuita. Ne sai kaataa, kun ne olivat siementäneet hakkuualueen, ja pientä männyntainta oli alkanut kasvamaan.

Minäkin kaadoin yhden puun, että voin kehua, että olen ollut puun kaadossa, moottorisaha oli kyllä melkoisen painava nykyisiin verrattuna.

Porealtaassa on juotu jokunen lasillinen shamppanjaa! On olemassa muutama kuvakin, mutten löytänyt niitä tähän "hätään"!

Talo oli Venäjän federaation omistuksessa vuosia, mutta kai se on luopunut siitä. Itse asuimme tässä talossa reilut kaksi vuotta.

Aikaisempi juttu