17. marraskuuta 2013

Einon villeissä kourissa?


Mihinkä se Eino meni, kun ei tullutkaan kylään tänne Porvooseen? Ihan selvästi lupasi! Olishan se ollut jännää kokea Einon villit kourat Pimua ulkoiluttaessa! Vai olisiko?

Kyllä siellä tuulee aika navakasti, muttei tuollaista tuulta ihan myrskyksi voisi sanoa.

Pimu
Aamulla kävin Pimun kanssa pikkulenkillä. En uskaltanut lähteä metsään, koska oli kuitenkin vaara että oksia tippuu niskaan. Mielestäni puun kaatumisvaaraa ei siellä silti ollut.

Pimu vaahteranlehtien joukossa
Aurinko on paistanut koko päivän ja puiden latvat näkyvät heiluvan edelleenkin, kun katson olohuoneen ikkunasta, eivät kuitenkaan niin paljon kuin aamupäivällä.

Älypuhelimeni sää (Ilmatieteen laitos) näyttää nyt 9 m/s tuulta täällä Kevätkummussa.

Ei tämä Eino ole kyllä ihan lupauksiaan täyttänyt, kun ei jaksanut tulla niin villinä tänne Porvooseen kuin arveltiin. Miehiin ei voi aina luottaa!

Luin uutisista että Eino oli ollut aika villinä muualla Suomessa, mutta toivottavasti on jo rauhoittunut! Ja kuulemma Eino voi olla villimpi kuin Tapani! Ei noista koskaan tiedä!

Kun aloin kirjoittamaan tätä, puut latvat heiluivat reippaasti, mutta nyt eivät juuri ollenkaan. Jospa se navakka tuuli on ohi, ja pääsen taas metsään Pimun kanssa.

Nyt olisi kai päiväkahvien aika, ja sitten ulos Einon hellään syleilyyn Pimun kanssa.

4 kommenttia:

  1. Kiva juttu einottelusta, jo nimi oli niin kesy ettei siitä ollut mihinkään, viitisen tuntia sähköt poisssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis!

      Kesyhän se Eino oli täällä. :) Meillä eivät edes valot vilkkuneet!

      Poista
    2. Aika kiltti oli Eino täälläkin, yhden kerran sähkö käväisi pois ja pellon reunalla yksi puu keskeltä poikki. Aika jännä, että Mustishan on n. 12-15 kilsan päässä, niin siellä sähköt poikki ja täällä vaan räpsähti.

      Poista
    3. Joo, Einolla oli kai aika selkeät rajat missä hän villiintyi ja missä ei! :D

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.