27. huhtikuuta 2013

Ulkoilua Kevätkummussa

Tänään olikin siivouspäivä ja sain puhdasta aikaan. Sitten olikin aika lähteä Pimun kanssa koirapuistoon.

Sinne päästyämme ei näkynyt ainuttakaan koiraa, Pimulla oli tylsää ja myös minulla. Onneksi tapasimme joitakin koiria ja heidän omistajiaan sekä meno- että tulomatkalla!

Kun lähdimme, oli hiukan pilvistä ja koleaa, mutta heti alkumatkasta alkoi aurinko paistamaan ja oli oikein hieno lenkkeilysää.

Kuvat ovat koirapuistosta ja matkalta sinne ja sieltä pois. Kaksi ensimmäistä Pimu-kuvaa on otettu edellisenä viikonloppuna samanlaiselta reissulta. Reitti Sports Trackerissa

Koirapuistossa edellisellä viikolla

Matkalla koirapuistoon
Taustalla näkyy Kevätkummun koulu, jota
poikani kävi jotain 30 v sitten.

Kyllä se kesäkin vielä tulee!


Koirapuistossa
Paluumatkalla. Kevätkummun ostoskeskus. Oikealla on kirjasto, mutta sitä ei näy kuvassa.



Tuolla oli jotain mielenkiintoista.
Tässä näin kevään ensimmäisen puliremmin viime viikonlopulla
istuskelemassa tölkkien ja pullojen kanssa.

Siisti kerrostalon piha
Lippu liehuu Veteraanipäivän kunniaksi

Tuolla me asutaan

17 kommenttia:

  1. Kyllä Pimu näyttää viihtyvän Porvoossa..Noin hurjan hauskaa.. ihan kuin lapsilla kun ne mennä koheltaa. Huomasin nyt täältä, että yksi sivuni päivittyy ja se on musiikki kansioni. Ok. Nyt mun täytyy tutkia mikä helvatin ero asetuksissa on suhteessa muihin sivuihin. nykyään Aikatherine pieniä sanoja on eniten käytössä ja se ei näy seuraajieni listalla kuin 5 viikkoa sitten, höh tänäänkin tein ihan kaikenlaisen asennus rempan jälkeen toivorikkaana että alkais toimia, mutta ei kun ei.. tuo voi vähän valaista kunkatson mikä ero on asennuksissa musakansion ja muiden välillä, paitsi se että musiikki kansio on dynaaminen. Vappua Railille otetaan simaa.. mulle tulee tytöt poikien kaa kylään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin viihtyy! Pimukin kyllä osaa koheltaa! :D

      Onpa harmillista kun se kansio ei päivity, jospa siellä on tosiaankin jotain häikkää asetuksissa.

      Me Pimun kanssa vietetään vappua ihan kahdestaan. Sima olisikin hyvää, en ole tehnyt, mutta täytyy tyytyä kaupan simaan!

      Mukavaa Vappua sinnekin! Sinulle tuleekin hiukan vipinää sinne!

      Poista
    2. niinpäs tuleekin iloiset pinet nauravaiset, lapset ovat niin avoimia ja aitoja heidän kanssa on helppo olla oma itsensä kun hekin ovat ja rakastavat niin että sen tuntee sydäntä myöten.
      juu noista pienistä sanoista ja ajatellaan sivuista, eivät vieläkään päivity vaikka tein monta tuntia bloggerin ohjeiden mukaan enkä havaitse mikä ero on musakansion asetuksissa, se vain on nyt joku pieni juttu.. voi kun ehtisit joskus käymään sinä varmaan saisit relaamaan, mutta sinulla on varmaan kiire Pimun luokse, jos joku hoitaisi joskus voisit vaikka yöpyäkin luonani minulla on kahdessa makkarissa iso sänky kolmannessa on vain leluja kun lapset käy ja sinne saa lattia petiä tarvittaessa.. onhan tämä nyt vähän iso mulle yksin mutta jos myyn ja vaihdan esim kaksioon niin neliöhinta on kalliimpi ja kaikki myyntipalkkiot verot niin kestää vuosia että pääsen voitolle. Mulla ei ole muuta lainaa tässä kuin tuo putkiremppa jonka taloyhtiö teki se oli hyvä, saatiin uudet kylppärit ja keittiönkin uusin samalla.. niinpä tämä vanhan talon asunto on kuin uusi.. ja tämä on Pihlajamäen luonnonsuojelualueen reunalla, kävelytiet metsään ja kallioille lähtee pihalta. siis hyvä paikka rauhallinen. kehä ykkönen kulkee parin sadan metrin päässä meluaidan takana se ei häiritse yhtään. pitää vain sopia päivä milloin pääsitit käymään, kun käyn lasten luona joka viikko ja vähän muuallakin aina kun koivillani pystyn ja välillä ajan taksilla kun on jalat kovin kipeet

      Poista
    3. Voi että, olisikin mukava tavata.

      Minulla on aina kiire Pimun luokse, kun päivät ovat tosi pitkiä tuon työmatkan takia, ei voi viivytellä yhtään.

      Jospa jossain vaiheessa kuitenkin pääsisin. Nyt mulla ei ole autoakaan toukokuun alusta, kun se pitäisi katsastaa viimeistään tiistaina, enkä pääse Ahvenanmaalle vähään aikaan. Täällä sitä ei voi katsastaa. Harmi!

      Poista
  2. hertsilei, mie vilkaisin tuota meriliin linkkiä, se meni amerikkaan tamps , liekö merilii lopettanut ja tää amerikaan likka saanut osoitteen käyttöönsä, moni muukin kasan alkuajoilta on poistanut blogin ja häipynyt ..se meriliin ex mies ystävä pihjre on aktiivi tuolla deitti sivuilla, ei ole löytänyt uutta heilaa.. siellä on paljon ukkeleita joista on tullut nyt ikihakijoita, sellaista se elämä on kun tulee vanhaksi on vaikea löytää enää sitä oikeaa ja sopeutua uuden ihmisen elämän tapaan.Siksi mä en etsi enää ketään ei niistä saa kuin harmaita hiuksia, tosin mulla on jo valkeena karvat päässä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuollaista näköjään sattuu!

      En minäkään etsi ketään, en halua mitään parisuhdekiemuroita ja -ongelmia. Näin on hyvä! :)

      Poista
  3. ässäpeen linkistä löytyy kujeilija joka on verhoilija...heh tää on jännää.. osoitteen kaappaaminen on aika nopeeta jos ei ole suojannut tiliään.. mitähän noista muista löytyy, täytyy katsoa kun on niin jännää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitääpä minunkin testata!

      Poista
    2. Huomasinkin, että jos blogi on poistettu, sen voi rekisteröidä itselleen, tuli sellainen kommentti, kun klikkasin mk:n poistettua blogia. Hassua! Miksi joku haluaisi blogin itselleen toisen nimellä?

      Poista
  4. Kone ei suosi minua, jokohan nyt kommentointi onnistuu.

    Kivan näköisiä ulkoilumaisemia, hyvä että on myös kavereita, koiria ja taluttajia. Sosiaalinen verkosto toimii yllättävän hyvin koirien kautta.

    Me bloggaajat ollaan täällä nimimerkeillä, joten monesti blogin otsikko voi sopia jollekin toiselle. Minulla esim. on poistettuja blogeja ja Tuhkimoksi voi haluta joku muukin. Ei se kyllä kivalta tunnu tällainen, mutta näin voi tehdä.

    Ja sitten niiistä miehistä: En tiedä, mitä itse ajattelisin, jos olisi omaisia. Nyt, kun olen yksin tässä maailmassa vanhenemassa, niin on pakko etsiä kumppania. En uskalla uskoa yksinäiseen vanhuuteen.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koirapuistoverkosto toimii hyvin. Joskus kun on jopa kymmenen koiraa ja lähes yhtä monta koiranomistajaa (monella kaksi tai kolme koiraa), niin puhe luistaa ja on mukavaa. Aika kuluu nopeasti itselläkin ja koirilla on hauskaa.

      Omaisten puuttuminen ei varmasti todellakaan ole mukavaa. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että omaisia on paljonkin. Silloin ei yksinäisyyskään tunnu pahalta.

      Poista
  5. moi pimu on taas ollut linssilude..minä tein tämän varasivun kun nuo aikun sivut ei näytä parantuvan,, ellei nyt sitten musiikkikansio ala päivittyä. muutin osoitetta, mutta sen pitäisi löytyä automaattisesti, siirsin sinne kaikki tekstit pienistä ...ja ajatksista,,, näyttää sulla että viikko sitten vaikka tänään päivitin no katsotaan kuin käy.. jollei nytkään onnistu jää jäljelle viimeinen vaihtoehto, tiedostot siirtyy runojuoniin. nyt lepään viikonlopun ..uupumusta pois..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta nyt huomasin tämän viestin, avasin nimittäin koneen vasta nyt eilisen jälkeen.

      Poista
  6. jihuu tämän linkin osoite päivittyy lukijoille.. siirrän siis kaikki tekstit sinne ja pidän aikatherinen hautajaiset, hautaan sen omaan uuteen http://mielikuviajatarinoita.blogspot.com

    käy likkaamassa lukijaksi jos tahdot tietää mitä hassutuksia milloinkin on menossa.

    (itselläni ne sivut päivittyi kyllä, mutta seuraajien ositteissa en päivity..) en jaksa enää mokomaa.. kuka sitä nyt vain itselleen blogia kirjoittaisi, tämä perustuu sosiaaliseen jakamiseen ja palautteisiin..eiks nii hyvää viikendiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nyt sitten pysyy päivitys päällä!

      Mukavaa viikonloppua ja lepää väsymys pois! :)

      Poista
  7. Kiva juttu Laali ja mukavia kuvia Pimusta, olette jo kotiutuneet uuteen osoitteeseen:) Pimu katseli liikuttavasti veteraaniliputusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis!

      Olemme kotiutuneet oikein hyvin, Pimukin on löytänyt leikkikavereita samassa talossa asuvasta koirasta ja naapuritalon koirasta! :D

      Poista

Kommentteja kiitos! Comments please! Oli pakko ottaa sanavahvistus käyttöön roskakommenttien vuoksi.