Luin Milenan mietteitä ja sieltä viimeisintä blogitekstiä "Mehiläispesän uusin jäsen".
Tänään jouduin nettisivuille, joissa on kerrottu erilaisista suhteista, polyamorisesta, järkiavioliitosta ja parin valinnasta yms. Jouduin monelle muullekin sivulle, missä sivuttiin ihmissuhteita ja seksiä.
Ihminen ei ehkä olekaan yksiavioinen, olisikohan se vain uskonnon mukanaan tuoma rajoitus? En osaa sanoa.
Ihmisellä kuitenkin on nykyään niin paljon erilaisia suhteita, että niistä voi ajatella, ettei yksiavioinen suhde riitä. Näkeehän sen avioerotilastoistakin.
Mutta johtuvatko avioerot siitä, että halutaan uusia suhteita, vai siitä, että ihminen on nykyään tottunut saamaan kaiken minkä haluaa, ja tylsistyttyään avioliitossa sitä ei jaksetakaan yrittää korjata, vaan lähdetään eri teille, etsimään uutta ja jännittävää suhdetta, oli sitten lapsia tai ei?
Tuohon en tietenkään osaa vastata. Kai siitä on tehty joitakin tutkimuksiakin, mutten etsi niitä tähän juttuun. Mielestäni saattaa olla perää siinä, ettei jakseta ylläpitää väljähtynyttä suhdetta, tai piristää sitä, vaan lähdetään etsimään uutta, jännittävämpää.
Kuitenkin siinä käy usein niin, että uusikin suhde väljähtyy ja taas lähdetään eri teille. Luin jostakin, että kakkossuhteella on vielä suurempi riski johtaa eroon kuin ykkössuhteella.
Kohta perheessä on sitten kahden tai kolmen eri suhteen lapsia, ja kumppaninkin parista edellisestä suhteesta olevia lapsia. Vuoroviikottainen suurperhe on muodostunut. Mutta kuinka tällainen elämä onnistuu, on taas toinen kysymys.
Jos meidän yhteiskunnassamme olisikin voimassa erilainen suhdesysteemi, eli ihmisillä voisikin olla useita kumppaneita, eikä siinä olisi mitään omituista muiden mielestä.
Kun yhdellä kumppanilla on menkat, toisella päänsärky, yksi viimeisillään raskaana ja sitten yksi olisi ehkäpä hyvinkin halukas petipuuhiin. Silloin miehellä olisi tosi lokosat oltavat ja hänen miehuutensa kukoistaisi, eikä hänen tarvitsisi elää "puutteessa".
Entäs sitten suhteen naiset, jos olisi niin, että miehellä voi olla useampi nainen? Mikä olisi naisen asema, ja miten nainen saisi tyydytetyksi omat tarpeensa? Riittäisikö yksi mies kaikkien naisten tarpeiden tyydyttäjäksi?
Luulen ettei - ainakaan sitten kun mieskin vanhenee, eikä jaksa enää. Onhan niitä naisia, joiden seksihalut ovat samaa luokkaa kuin miestenkin, eivätkä kaikki miehet ole seksirobotteja.
Nainenhan ei ole aina se alistuja, joka tekee mitä mies tahtoo, vaan hänellä on nykyään omakin tahto ja oikeus siihen. Eikä hänellä ole aina "päänsärky"! Tai jos on, ei se välttämättä aina ole naisen vika, voi sitä vikaa löytyä miehestäkin.
Entä jos suhteessa voisi olla sekä miehiä että naisia, ilman minkäänlaisia sääntöjä? Riittäisikö yksi nainen kolmelle miehelle? Entäs kun lapsia syntyy, eikä seksiä voi harrastaa vähään aikaan?
Polyamorisessa suhteessa on varmaan aika hankalaa olla, koska ihmisen omistushalu on kuitenkin aika usein hallitsevaa, tulee mustasukkaisuutta, omistushalua, ei yksinkertaisesti ehkä haluta jakaa toisen kanssa.
Jos ihmisillä olisikin polyamorinen suhde, olisi kai täydellistä, että suhteeseen kuuluisi usampi mies ja nainen. Yksi miehistä olisi oikea Hunks-tyyppi, komea, notkea, seksikäs - ja seksirobotti. Kaikki naiset haluaisivat häntä ainakin silloin tällöin. Yhden naisista pitäisi myös olla vastaavanlainen tyyppi, seksikäs kurvipimu jota miehet haluavat.
Sitten olisi se intellektuelli, sekä mies että nainen, he voisivat rakastella aivoillaan (taisin lukea tällaista tekstiä joko tuolta Milenan mietteistä tai sitten se oli AnnaY:n jossakin tekstissä, tai sitten AnnaY kommentoi niillä sanoilla Milenan tekstiä. Luen niin paljon, että eri jutut menevät sekaisin välillä.
Nämä intellektuellit sitten saattaisivat keskustella punaviinin, juuston ja patongin voimalla vaikka yöt läpeensä. Ja näitä intellektuelleja hetkiä kaipaavat vähän tyhmemmätkin välillä, eli vuorovaikutushalua löytyisi myös muilta näitä intellektuelleja kohtaan silloin, kun ei jaksa hoitaa huushollia, remontoida taloa tai harrastaa seksiä.
Ja tarvitsisihan siihen suhteeseen ne käytännön ihmisetkin, henkilön joka pitää huolen talouskassasta, jonkun joka korjaa paikat, pitää kämpän järjestyksessä, remontoi, nikkaroi ja duunaa. Sellainenkin mies ja nainen tarvitaan. Ja onhan Remontti-Reiskakin aika seksikäs monen mielestä, kuten myös kätevä emäntä!
Kaikkea löytyisi kaikille samasta polyamorisesta suhteesta ― täydellinen kuvio siis. Eli suhteessa pitäisi olla vähintään kuusi ihmistä. 666 - Pedon merkkikö?
Henry Laasanen kirjottaa parin valinnasta, ja siitä, että naiset valitsevat miehen helpommin fiiliksellä kuin järjellä, ja siksi joutuvat usein väkivaltaisen tai juopon miehen kumppaniksi. Hän mainitsee tekstissään myös naisten älyttömät pikkutarkat kriteerit, joilla ei ole mitään merkitystä suhteen onnistumisen kannalta.
En pidä tämän miehen rajoittuneisuudesta, ja suoranaisesta naisvihasta.
Tämän teksin sijasta aioin ensin kommentoida Milenan mietteitä, ja laittaa tämän Laasasen parinvalintalinkin sinne, mutta laitoinkin sitten tänne, kun tuli mieleeni niin paljon kirjoitettavaa näistä asioista enkä halua olla bloginvaltaaja.
Löysin Iltalehdestä jutun, jossa on selvitetty että vitutukseen voi kuolla, ja että se on enemmän miesten ongelma. Minä kyllä tunnen useamman naisen, jolla on krooninen vitutus päällä, en tunne läheskään niin monta miestä. Vaikka ei niitä naisiakaan ole kovin monta.
Sillä on merkitystä jos on positiivinen, tai jos vituttaa koko ajan. Uskon että hyvällä mielellä oleminen voikin pidentää ikää ja vittuuntunut ehkä elääkin lyhemmän elämän.
Tällainen sana kuin vituttaminen on aika inhottava, enkä pidä siitä. Se on kuitenkin jo vakiintunut niin paljon, etten laita edes asteriskeja (*-merkki) vi-tavun jälkeen, vaan kirjoitan koko sanan sen sijaan.
Ikävää että tällainen leimallisesti naisen elintä tarkoittava sana on tullut niin yleiseen käyttöön, että toiset käyttävät sitä melkeinpä pilkun sijasta. Ja koska tässä lehtiartikkelissa käytetään tätä sanaa, en ala muuttelemaan sitä häveliäisyyssyistä omaan tekstiinikään.
Törmäsin kaiken lisäksi Henriikka Rönkkösen kolumniin, jossa on aika roisia tekstiä. Laitan sen tähän, koska se jotenkin sopii tämän blogini aiheeseen. Rönkkönen kirjoittaa City-online-lehdessä. Hän on humanisti, joka kirjoittaa gradua kotimaisesta pornografisesta kirjallisuudesta.
Minulla on ollut aikaa kirjoittaa tämä teksti, kun tulin takaisin töistä yritettyäni tehdä töitä siellä puoli tuntia. Olen ollut pääsiäispyhät flunssassa (jota minulla ei olekaan ollut kolmeenkymmeneen vuoteen), enkä ole vieläkään ihan kunnossa, vaikka kohtalaisen terve olenkin. Päätin lähteä kotiin, koska lämmöt oli pantu pois päältä jo viime torstaina, ja toimistossa oli yksitoista astetta lämmintä, en halunnut riskeerata terveyttäni. Täällä on ollut aika viileät säät ja navakka tuuli. Toivottavasti siellä on lämpimämpää huomenna.
Toivotan kaikille mukavaa Pääsiäisen jälkeistä aikaa ja toivon todella että kesä alkaisi jo kolkuttelemaan ovelle. Nyt on navakka tuuli ja viileää, vaikka tuuleekin etelästä.
Tässä vielä linkki tuonne Laasasen tekstiin Hääohjelmat paljastavat sukupuolieron. Laasaselta löytyy aika hupaisia juttuja.
Uusi mielenkiintoinen linkki: Psychology Todayn pariutumisasiantutija Jeremy Nicholson
10. huhtikuuta 2012
6. huhtikuuta 2012
Stiiknafuulia
Luin nettilehdestä tänään sanan "stiiknafuulia".
Tuli heti mieleen oma kouluaikani. Muistan sieltä tämän sanan, ja sen, että luimme jotakin kun tämä sana tuli esille. Paljon muuta en siitä sitten muistakaan.
 |
| Kuva täältä: Oulun Kaupunginkirjasto |
En kuitenkaan ole ajatellut tätä sanaa tai sanan lähdettä vuosikymmeniin, mutta tänään se tuli sitten esille. Se on esiintynyt Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novelissa "Mahtisana".
Kun ajattelin tätä asiaa vähän syvemmin, aloin muistamaan sen novellin aihettakin hiukan.
Googlettaessani tämän sanan löytyi vaikka mitä; esim. Oulun kaupunki myöntää tällaisen yrittäjäpalkinnon. Stiiknaafuulia on myös Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu.
Löysin stiiknafuulia-sanan Uuden Suomen nettijulkaisusta. Näin tutun nimen, Jussi Saramo, eräässä tekstissä. Hän on entinen porvoolainen, ja poikani koulukavereita niiltä ajoilta. Nykyisin hän on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen erityisavustaja. Tietenkin luen tutun kaverin tekstit!
Hänen kirjoitustaan, missä hän kirjoitti uusista veroista siteerattiin, mutta tekstin alaosassa oli linkki Esko Seppäsen blogiin, ja se kiinnitti huomioni, siinä oli nimittäin otsikko "Solidaaraisuusvero, stiiknafuulia!". Pakkohan se oli mennä lukemaan!
Joskus rakentuu silta menneisyyden ja nykyisyyden välille hiukan erikoisella tavalla - kuten sanalla stiiknafuulia.
Teuvo Pakkala on syntynyt Oulussa ja hänen nimensä oli alunperin Teodor Oskar Johaninpoika Frosterus. Hän syntyi 9.4.1862.
Ja huomaankin että aivan kohta hänen syntymästään onkin 150 vuotta!
Tämä teksti sattuu juuri sopivasti siihen! Huomasin nimittäin vasta nyt, kun aloin etsimään hänen tietojaan Wikipediasta, että syntymän vuosipäivä on kolmen päivän kuluttua!
Teuvo Pakkala
Niin, se sana, mitä se sana stiiknafuulia tarkoittaa?
"jokin koreileva ja tärkeän oloinen, mutta sisällöllisesti tyhjä asia".
Etymologia
Esiintyy ainakin Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novellissa Mahtisana (1895) hienona ja arvostusta herättävänä asemana.
"Vallan käyttöä sanan voimalla on oivallisesti kuvannut Teuvo Pakkala lapsista kertovassa novellissaan Mahtisana, jossa juoksukilpailun voittanut Ville ilmoittaa olevansa stiiknafuulia. "Stiiknafuulia? Pojat hämmästyivät. Kukaan ei tiennyt, mitä kieltä se oli ja mitä se merkitsi. Mutta mahtavalta se kuului. Jos Ville olisi sanonut, että hän oli paras koko kaupungissa, niin olisi voitu väittää vastaan ja kumota Villen väite. Mutta mitä kykeni kukaan panemaan tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu."
Lainattu Wikipediasta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)