Turvan irvikuva

Tämä on kirjoitettu jo vuonna 2013, mutta en ole julkaissut.

Loppuun olen lisännyt uutta tietoa, mitä on tullut alkuperäisen kirjoituspäivän jälkeen.

Olin töissä eräällä työnantajalla ja sitten palkanmaksu alkoi tökkimään tosi kovasti. Se kyllä tökki koko ajan jo neljän ensimmäisen kuukauden työssä olon jälkeen.

Aloin miettimään irtisanoutumista, ja kysyin sitten työvoimatoimistolta, miten ne suhtautuvat jos sanon itseni irti, tuleeko karenssia? Pyysin ennakkopäätöstä siitä asiasta.

Kysyin siis sähköpostitse, enkä saanut vastausta siihen ollenkaan. Aina muulloin on vastattu kysymyksiini melko nopeasti, parin päivän viiveellä. Olin silloin puolipäivätöissä, kun kokopäivätyö muutettiin puolipäiväiseksi edellisen vuoden syksyllä. Olin siis puolipäiväisesti myös työtön.

No, kun en saanut vastausta, soitin ensin ammattiliiton lakimiehelle ja sitten työvoimatoimistoon kysyäkseni asiaa suoraan. Sain silloin työvoimatoimiston johtajalta vastauksen, että tulee vähintään kahden kuukauden karenssi jos sanoudun itse irti.

Jaha, sanoin, miten se oikein on kun ammattiliiton juristi on sitä mieltä, että minulla on hyvä syy sanoutua irti ilman karenssia, koska en ole saanut palkkaa yli kahteen kuukauteen? Työvoimatoimiston johtaja sanoi vain että karenssia tulee, ei ole muuta vaihtoehtoa!

Ennakkopäätöstä en saanut koskaan kirjallisesti, enkä vastausta sähköpostikyselyyni. Olin siis tämän puhelun yhteydessä saamani vastauksen varassa.

No, en tietenkään uskaltanut sanoutua irti, koska tulisi karenssia. Laitoin sitten saatavani palkkaturvaan.

Kun sitten ilmoitin entiselle työnantajalleni, että olin laittanut hakemuksen palkkasaatavistani palkkaturvaan, hän oli tyytyväinen! TYYTYVÄINEN! Hän sanoi että jospa se palkkaturva maksaisikin palkkani, niin hänen ei tarvitsisikaan maksaa! Siis häh?

Ja palkkaturvasta tulikin myöntävä päätös. Entinen työnantajani oli tyytyväinen kun pääsi kuin koira veräjästä.

Eikö hän muka tajunnut, että valtio perii ne rahat takaisin? Lakimies olevinaan! Tuntuu aivan uskomattomalta!

Jatkoin edelleenkin siinä samassa työpaikassa, toivoen, että saan palkkani jatkossa. 

Sitten minulle tuli kysely paikallisesta oikeusaputoimistosta. Sen johtaja kysyi, saisiko hän antaa yhteystietoni lakimiesystävälleen joka tarvitsee sihteeriä. Hän oli kuullut käräjäoikeudesta, että tein hyvää työtä silloisessa työpaikassani.

Tunnen tämän oikeusaputoimiston johtajan eri yhteyksistä politiikassa, olen ollut hänen kanssaan yhtä aikaa maakuntahallituksen edustajana sen omistamassa isossa kiinteistöyhtiössä, joka vuokraa modernia toimistotilaa sekä pienille että suurille yrityksille, ja parin muunkin, pienemmän maakuntahallituksen omistaman kiinteistöyhtiön hallituksissa.

No, lupasin tietenkin että hän saa antaa yhteystietoni. Toivoin todellakin että mahdollinen tuleva työnantajani ottaisi yhteyttä. Hän soittikin sitten parin viikon kuluttua, ja sovimme, että alan työt siellä kesäkuun lopussa.

Sanouduin siis irti edellisestä työpaikastani, olin tosi tyytyväinen, että pääsin irti siitä palkkaepävarmuudesta. Työ sinänsä oli mielenkiintoista ja monipuolista, sainhan tehdä todella paljon erilaisia asioita, joten tykkäsin itse työstä.

No, minullehan oli tullut lisää palkkasaatavia pari kuukautta, ja vielä koko vuoden lomarahat, tai toista vuottahan sitä oli, kun lomapalkka lasketaan aina huhtikuun alusta, ja lopetin kesäkuun lopussa.

No, laitoin uuden palkkaturvahakemuksen kun olin siinä uudessa työpaikassa, enkä ollut saanut entisestä paikasta palkkarahojani.

Työpaikkani sattui muuten olemaan juuri siinä isossa ja modernissa kiinteistössä, jonka hallituksessa olen ollut maakuntahallituksen edustajana. Työpaikkana se on tosi hieno, merinäköala silmien edessä. Aivan toista kuin edellisen työpaikkani toimisto joka oli kylmän kostea kellaritoimisto, ikkunakin oli katon rajassa, eikä siitä nähnyt ulos kuin tuolille nousemalla. No, en kertaakaan noussut tuolille nähdäkseni rähjäisen piha-alueen.

Palkkaturvasta sainkin odottaa päätöstä kuukausikaupalla, kyselinkin monta kertaa, eikä vaan päätöstä voitu antaa. Vihdoin, kuukausien kuluttua tuli päätös, etten saa palkkaturvasta mitään. Syynä oli se, ettei entinen työnantajani ole varaton.

Jaha, ja edellisellä kerralla hän siis oli varaton? En ymmärrä tällaista toimintaa ollenkaan. Ei hän ollut sen varattomampi edellisellä kerralla kuin nytkään. Tarkistinhan hänen tietonsa ulosottajalta ja Asiakastieto Oy:stä molemmilla kerroilla. Pitkät listat siellä oli, mutta niin oli aikaisemmallakin kerralla.

Ei siinä mitään turvaa saa, jos joutuu vaatimaan rahojaan Palkkaturvan kautta. Päätöskin kestää kuukausikaupalla, kyllä siinä ehtii mennä vararikkoon vaikka saisi myönteisenkin päätöksen!

Ja jos syynä oli se, että anoin Palkkaturvasta palkkaani jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä, sitä ei kerrottu perusteluissa. Ja jos olisi kerrottu, olisin tietenkin kertonut, että työvoimatoimisto ei antanut lupaa irtisanoutua ilman karenssia. Pakkohan se riski oli ottaa, ja jatkaa työpaikassani, vaikka palkan saaminen olikin todella epävarmaa. Parempi silti kuin luvattu karenssi, josta ihan varmasti tiesi, ettei olisi tuloja sinä aikana.

Valitin päätöksestä, mutta vastausta ei kuulunut.

Yritin periä palkka- ja lomarahasaataviani entiseltä työnantajaltani jatkuvasti sähköpostiviesteillä ja soitoilla. Rahaa saattoi tulla viisikymppiä, kerran kolmekymppiäkin, ja kerran tuli neljäsataa euroa. Eli velka lyheni!

Pari kertaa tuli ilmoitus, että hän on nyt maksanut sen ja sen summan sinä päivänä. Rahaa ei kuulunut eikä näkynyt. Kun sitten erään kerran peräsin luvattuja rahoj, hän kertoikin että rahat olivat vahingossa menneet väärän henkilön tilille, henkilön tilille, jolla on sama etunimi kuin minulla.

En tiedä onko se totta, mutta uskomattomalta huolimattomuudelta sellainen kyllä tuntuu.

Sitten se tipoittain tuleminenkin loppui. Oli hänellä varaa lähteä pitkälle Amerikan reissullekin. Kehuskeli sitä minulle sähköpostissakin, että lähtee sinne lomalle kuukaudeksi.

Olin vaihtanut taas uuteen työpaikkaan (Helsingin käräjäoikeus), kun sitten keksin idean!

Sanoin entiselle työnantajalleni, että käräjäoikeuden tuomarit olivat suositelleet minua hakemaan hänen firmansa konkurssiin, koska palkkasaatavat eivät ole tulleet. Konkurssissahan palkkasaatavat ovat etusijalla, kuten verot yms.

Enhän minä kenellekään tuomarille ollut noita asioita kertonut, vaikka he istuvatkin samassa kahvi- ja lounaspöydässä. Minä vain keksin sen siksi, että sillä olisi ehkä hiukan painoarvoa, kun painostan entistä työnantajaani maksamaan palkkasaatavani. Hän kun ei ole lusikkalaatikon terävin veitsi, vaikka lakimies onkin.

Ja se tehosi! Viikon sisällä sain rahat! En ilmoittanut siitä ELY-keskukselle, ajattelin, että odottelen, mikä vastaus tulee valitukseeni.

Kaikenlaisia työnantajia sitä kohtaakin.

Palkkaturvapäätös tulikin, kun olin ollut muutaman kuukauden käräjäoikeudessa töissä. Siinä Turun ELY-keskuksen aikaisempi päätös hylättiin, ja ELY-keskuksen pitäisi tehdä uusi, myöntävä päätös.

Valittaminen siis kannatti, olin oikeassa! 

Koska olin jo saanut palkkani korkoineen, ilmoitin ELY-keskukselle, ettei prosessia tarvitse aloittaa alusta, koska olen juuri saanut palkkarahani.

Pelkääminen on. . .

... pelottavaa. 😨

Tämän jutun olen kirjoittanut vuosia sitten, kun asuin Ahvenanmaalla, mutten ole julkaissut sitä. 

Viime maanantaina oli oikeudenkäynti koskien exääni.

Kun sain tiedon oikeudenkäynnin ajankohdasta (sen piti alun perin olla lokakuussa) aloin taas pelkäämään, mitä exä keksii, kun asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi kahden vuoden jälkeen.

Minä olisin jättänyt asian sikseen ja perunut ilmoitukseni, mutta syyttäjä halusi oikeudenkäynnin, koska se oli hänen mielestään melko paha juttu eikä enää mikään asianomistajajuttu.

Oikeudenkäyntipäivä lähestyi, eikä exääni ollut saatu kiinni, kun yritettiin tiedottaa oikeudenkäynnin ajankohdasta ja oikeudenkäynti peruttiinkin sitten pari päivää ennen.

Piinani siis jatkui, tuli uusi kirje käräjäoikeudesta, missä ilmoitettiin uudesta oikeudenkäyntiajasta, joka oli viime maanantaina. 

Nämä mussukat ovat auttaneet
minua paljon pelon aikoina,
olen pelännyt niidenkin puolesta.

Sama pelko ja levottomuus alkoi kuin kaksi vuotta sitten. 

Kun menin iltaisin koirien kanssa ulos, aloin taas hyppäämään ojaan kun tuli autoja, joita en tunnistanut, eikä niitä ole helppo tunnistaakaan pimeässä.  Jos koirat jostain syystä haukkuivat yöllä, oli pelosta huolimatta mentävä katsomaan että kaikki oli kunnossa. Olihan exä uhannut sytyttää talon tuleen.

Nyt asia on käsitelty oikeudessa ja tuomio tuli torstaina.

Exä joutuu korvaamaan meille molemmille psyykkisestä kärsimyksestä, minulle enemmän kuin pojalle, ja meidän oikeudenkäyntikulut. Hän sai rangaistukseksi 60 päiväsakkoa, mikä on aika iso määrä. Summa riippuu tietenkin tuloista, exä ilmoitti ettei hänellä ole edes peruspäivärahaa.

Mies ei valittanut tuomiosta hoviin, en tiedä olisiko saanut edes valituslupaa, todisteet kun olivat niin selviä. Syyttäjällä ja minun avustajallani (silloinen työnantajani) oli hyvät perustelut ja etenkin todisteet käräjöitävässä asiassa. Mitään ei jätetty sattuman varaan, tietenkään. Vanhatkin ilmoitukset poliisille olivat vahvistamassa tietoa, että exäni on ollut uhkaava, ja minulla on ollut aihetta pelätä oikeasti.

Eräs yksityiskohta kauhistutti minua, en ollut tiennyt siitä ennen. Nimittäin kirves. 

Tässä se kirves.
Poliisi luovutti sen
meille oikeudenkäynnin
jälkeen. Se oli otettu
meidän liiteristä.

Kun poliisi otti exän kiinni pihaltamme, hän istui autossa kirjoittamassa herjauksia ja uhkauksia minulle sähköpostiin, ja Facebookiin meidän oman wlanin kautta. Hän kirjoitti myös tekstareita kännykkään.

Ihmettelin mistä hän niitä uhkauksiaan lähetteli, kun poliisi oli aiemmin vienyt hänet kaupunkiin johonkin majataloon, kun sanoin ettei ole takaisin tulemista, koska uhkailee ja särkee paikkoja. 

Hän oli saanut yöpymisrahan poliisilta (en itse asiassa tiedä miten tällainen toimii), ja oli ottanut ilmeisesti taksin niillä rahoilla ja tullut takaisin ja mennyt pihalla olevaan autoon. Sieltä poliisi oli hänet löytänyt, kun ilmoitimme, että uhkauksia satelee koko ajan.

En tiennyt missä hän silloin oli, mutta pojan kaveri on poliisi, ja hän sattui olemaan työvuorossa. Hän tiesi mistä oli sinä iltana/yönä kysymys. Hän oli sitten sanonut partiolle, että ajavat meidän kautta kun olivat käymässä lähistöllä. Ja meidän pihaltahan se exä löytyi, olivat nähneet hänen oranssin värisen pusakkansa auton sisällä.

Poliisi koputti oveen, ja kysyi onko minulla auton avaimet. Sanoin, että onhan mulla omat Audin avaimet. En tiennyt vielä siinä vaiheessa, että pihalla oli toinenkin auto, ja ihmettelin, mistä on kysymys. Poliisi kysyi Mersun avaimia. Eihän minulla ollut, ja silloin poliisi sanoi, että exäni on pihalla Mersussa, ja palasi sitten takaisin houkuttelemaan exääni avaamaan auton oven.

Kun exäni oli kääntynyt siellä autossa kun poliisi tuli ikkunan viereen puhumaan, hänen povestaan oli pudonnut kirves. Hän oli vaivihkaa laittanut sen takaisin poveen. Se on sellainen aika pienikokoinen kirves, mutta melkoinen ase kuitenkin.

Poliisi oli kuitenkin nähnyt sen ja pyytänyt häntä heittämään kirveen auton takaosaan. Ja niin tapahtui suostuttelun jälkeen. Poliisi oli saanut pampun ikkunan väliin, kun exä oli avannut sivuikkunaa hiukan poliisin puhutellessa häntä. Exä oli myös yrittänyt peruuttaa pois paikalta, mutta siellähän oli jo kolme poliisiautoa siniset valot vilkkuen, yksi niistä "Musta-Maija". Oli hälytetty lisäapua paikalle, kun oli se kirveskin nähty.

Minä sain tietää tästä, kun työnantajani tilasi kuulustelupöytäkirjat oikeudenkäyntiä varten. Minulle ei ollut tullut mieleenikään tilata niitä aikaisemmin, enkä tiennyt tarkkaan mitä siellä oli. Poliisin lausunnossa oli tästä kirveestä, ja sitä käytettiin perusteena sille, että minulla oli syytä pelätä. Oli muitakin todisteita, kuten valokuvia yms. mitä poliisi on ottanut, muttei niistä sen enempää tässä. 

Exäni oli sanonut poliisille, että meidät pitää häätää hänen talostaan. Hän siis väitti että hän omistaa talon. Poliisihan sitten tarkisti asian myös pojaltani ja varmaan myös sai tiedon rekistereistä, että me omistamme talon, eikä hän. Tavallaan naurettava juttu sinänsä, kun tuollaista meni väittämään.

Mutta hän olikin, on varmaan edelleenkin, sellainen, että kertoo kaikenlaisia, utopistisiakin juttuja, ja lopulta uskoo niihin itsekin. Ehkä hän uskoi tässäkin tapauksessa.

Minä olin niin tyhmä, että häpesin, kun oli poliisiautoja pihassa kolmin kappalein hälytysvalot päällä. Minähän en ollut tehnyt mitään väärää enkä tyhmää - miksi minä otin häpeän itselleni? On se ihmismieli kummallinen! Naisen varsinkin!

Exä raivostui helposti, kun en alkanut kiistelemään, vaan sanoin rauhallisesti, että jutellaan vaikkapa huomenna, kun ollaan selvin päin. En sanonut edes sitä, että kun olet selvin päin, minähän en otakaan juuri muuta kuin lasillisen tai kaksi viiniä, en ole ikinä humalassa. Sanoin niin vain noin yleisesti ettei hän suuttuisi siitäkin . Ja kun oli pelko, että mies suuttuu taas, en ottanut enää hänen kanssaan edes lasillista viimeisinä aikoina. Tilanne meni pahemmaksi ja pahemmaksi ajan myötä.

No, suuttui hän kuitenkin, ei antanut periksi ja jatkoi jankkaamista. Ja kun minä en alkanut, vaan lähdin koirien kanssa ulos, alkoi esineiden järjestelmällinen rikkominen. Kaikki mitä minä olin laittanut ja asentanut, revittiin irti! Ja minähän olin laittanutkin suurin piirtein kaiken, vessan koukut, suihkuverhot, hyllyt yms. Alas vaan ja pihalle kasaan. Päätyi sinne muutama hieno maljakkokin, esim. ylioppilaslahjaksi saamani Aalto-maljakko. Yllätyksekseni se ei ollut mennyt rikki, koska oli päätynyt yhteen ruusupuskaan. Mutta paljon tavaraa meni rikki, arvokastakin.

On se ihmeellistä, että ihminen elää sellaisessa suhteessa kauankin aikaa, vaikka joutuu punnitsemaan kaikki sanat ja teot tarkkaan, ettei vain toinen saa syytä suuttua. Alkuvuodet menivät erinomaisen hyvin kuitenkin. Omituinen käyttäytyminen tuli kuvaan vasta usean vuoden jälkeen.

Yksikin aiempi raivokohtaus alkoi sillä, että exä soitti minun kännykälläni jollekin kaverilleen, ja yhteys pätki kovasti. Siitä syntyi sellainen raivokohtaus, että hän polki kännykkäni lattialla tuusannuuskaksi, hyppien sen päällä ja polkien päkiää kiertäen, kuin sammuttaisi tupakan tumpin maassa.

Tulin yläkerrasta katsomaan sitä riehumista, ja yritin sitten pelastaa läppärini, kun se näytti olevan seuraavana vuorossa. Exä kävi käsiksi ja yritti ottaa senkin, että saisi hajottaa sen. Pakenin pojan luo, ja exä seurasi sinne, ja yritti repiä minulta läppäriä. Poika asui silloin viereisessä asunnossa. Asuimme silloin vuokratussa omakotitalossa jossa oli ollut kauppa, ja kaupan puoli oli muutettu toiseksi asunnoksi.

Poika tuli minua siihen pelastamaan ja soitti samalla poliisit. Uutinen asiasta oli lehdessä, ks. lehtileike vas.

No, minä typerä peruin kaikki ilmoitukseni exää vastaan sillä kerralla viikkoa myöhemmin! Tyhmä mikä tyhmä! Käsissäkin oli sen jälkeen aikamoiset ruhjeet, kun kävin näyttämässä niitä lääkärillä seuraavana päivänä. Ne kuvattiinkin.

Tämä riehuminen tapahtui joulupäivänä. Exä ei muuten koskaan käynyt fyysisesti käsiksi, mutta tuo voimakas repiminen ja käsiin tarttuminen on jo kyllä väkivallaksi laskettavissa vaikka hänellä ilmeisesti olikin muu tarkoitus kuin minun vahingoittamiseni.

Toisella kerralla mies raivostui taas jostakin parin kaljan juotuaan (hän ei juonut itseään kovin humalaan juuri koskaan, mutta alkoholi aiheutti raivokohtauksia kuitenkin). Minä lähdin ulos koirien kanssa sanoen, että jutellaan kun tulen takaisin, kun hän on rauhoittunut.

Kävin lenkin koirien kanssa, ja takaisin tullessani kuulin oven takaa hänen olevan puhelimessa. Hän oli soittamassa poliisille, ja kertoi, että minä uhkaan häntä veitsellä.

No huh, palasin eteisestä äkkiä takaisin ulos, ja soitin kännykästäni poliisille!

Siellä vastattiin heti, ja kerroin, mitä minun avomieheni on kertomassa poliisille juuri sillä hetkellä. Kuulin toisen poliisin puhuvan siellä taustalla, ja ilmeisesti juuri minun avomieheni kanssa. Poliisi oli juuri kysymässä, uhkaanko juuri sillä hetkellä miestä. Mies ilmeisesti sanoi, että uhkaan. Arvasin, että langan päässä on avomies kuultuani kysymyksen veitsellä uhkaamisesta. Puhelu kuului ihan selvästi taustalla.

Sanoin puhelimessa olevalle poliisille asiasta, etten ole edes kotona, vaan olen ollut lenkillä koirien kanssa, ja nytkin olen pihalla, en asunnossa uhkaamassa avomiestä. Kerroin myös, että varmaan se toinen puhelu siellä taustalla koskee juuri minua. Tämä poliisi tajusi mistä on kysymyss, ja jäi kuuntelemaan hetkeksi sitä puhelua.

Aivan absurdia! Avomies toisessa puhelimessa kertoo, että minä olen uhkaamassa häntä juuri sillä hetkellä, kun puhun toisen poliisin kanssa puhelimessa, enkä ole edes samassa talossa sisällä! Onneksi kiirehdin soittamaan heti, ettei syntynyt pientäkään epäilystä, että olisin ollut uhkailemassa veitsen kanssa.

Tästä se miehen pihalle heittämisen ajatus lopullisesti sitten vahvistuikin, ja toteutinkin sen ikävin seurauksin. Mutta parempi niin.

Tässä oikeudenkäynnissä oli kyse uhkauksista, että exäni särkee autoni niin, ettei sillä koskaan enää voi ajaa, että hän ajaa minun ylitseni autolla, niin etten ikinä enää kykene ajamaan autoa, ja että hän ajaa myös kotieläintemme yli. Hän sanoi myös, että tietää mihin aikaan olen ulkona koirien kanssa, ja silloin hän käyttää tilaisuutta hyväkseen. 

Hän oli aiemminkin uhannut tappaa meidän kotieläimet, esim. myrkyttää marsut. Hän myös laittoi mitä kummallisempia ja herjaavia juttuja Facebookiin. Kun minä poistin hänet ystävälistaltani ja laitoin myös eston päälle, hän jatkoi silti herjauksiaan ja kaverini keräsivät niitä todisteeksi oikeudenkäyntiä varten.

Tämä olikin sitten se "kolmas kerta toden sanoo", sanoin ettei hänellä ole enää takaisin tulemista. Kolmannen kerran jouduin soittamaan poliisit avuksi, siinä oli oikeastaan jo kaksi kertaa liikaa.

Exäni ei ollut sanonut sanaakaan kuulusteluissa. Hän ei myöskään puhunut oikeudenkäynnissä kun tuomari kysyi jotain. Kaksi kertaa hän kyllä sanoi "kiistän", kun kysyttiin niistä syytteistä, mitä mieltä hän on. Muihin kysymyksiin ei tullut vastausta, hän vain tuijotti tuomaria, kun häneltä kysyttiin.

Minusta hän oli pelottavan näköinen. Tietysti minun omaa mielikuvitustani - minusta näytti että hänellä oli kummallisen tuijottava katse ja hullun kiilto silmissä. 

Kun tuomari alkoi oikeudenkäynnin lopussa selittämään että tuomio tulee torstaina ja muuta infoa, exä lähti kesken tuomarin puheen. Siinä olivat sekä syyttäjä että tuomari ja notaari huuli pyöreänä.

Exä mulkaisi lähtiessään minua niin pahasti että minua alkoi hermostuttamaan tosi paljon. Nyt olenkin ollut  hermona, kun pitää koiratkin ulkoiluttaa, pelkäsin tai en. Häntä saattaneet poliisit lähtivät hänen peräänsä. Veivät varmasti kotiin.

Exä oli haettu oikeudenkäyntiin kahden poliisin voimin, eivät kuulemma halunneet, että oikeudenkäyntiä joudutaan siirtämään taas kerran. Myöhemmin kuulin, että exä oli viettänyt varmuuden vuoksi yön putkassa odottamassa aamulla alkavaa oikeudenkäyntiä.

Olin oikeudenkäynnissä tosi rauhallinen, mutta kun pääsin salin ulkopuolelle, murruin. En voinut mennä töihin sinä päivänä, oli niin ikävä ja hermostuttava olo. Työnantajani, oikeudenkäyntiasiamiehenäni ollut lakimies, ymmärsi hyvin, ja sanoi, että minun pitää mennä kotiin rauhoittumaan.

Miksi jotkut ihmiset eivät voi hyväksyä sitä kun tulee ero? Otetaan mieluummin nyrkit aseeksi, tai rikotaan paikkoja ja uhkaillaan.

Kun ero tulee siitä syystä, että toinen osapuoli pelkää toista, se on todella paha juttu. Minä itse en olisi osannut ikipäivänä kuvitellakaan, että joutuisin sellaiseen suhteeseen. En ole tottunut elämässäni pienimpäänkään väkivallan uhkaan muissa suhteissani, enkä koskaan kotona. Entinen aviomieheni ei koskaan näyttänyt sellaisia merkkejä, vaikka mekin tietysti riideltiin, sehän on normaalia. Ehkä juuri siksi sellainen tuntuikin niin mahdottomalta ajatukselta. Mutta mikään ei ole mahdotonta, onhan se nähty.

Mietin usein sitä, miten ne ihmiset, jotka elävät todella väkivaltaisessa suhteessa, voivat yleensäkään elää. Hehän eivät ilmeisesti uskalla edes ajatella eron mahdollisuutta, koska pelkäävät henkensä puolesta.

Niihin verrattuna minun omat kokemukseni ovat tosi lieviä. Ja silti ne tuntuvat suurilta ja varjostavat koko elämää. Miten niillä toisilla? Kamala ajatellakin! Kyllä sen on pakko olla yhtä helvettiä.

Onneksi pääsin miehestä ja ikävistä asioista eroon kuitenkin aika vähäisillä vahingoilla. Tuomittuja korvauksia en ole saanut, enkä varmasti tule saamaankaan.

On todella raskasta olla peloissaan koko ajan. Nyt on niin kiva olla, kun elämä on rauhallista, eikä tarvitse punnita jokaikistä sanaa, mitä sanoo.

Olin kirjoittanut edellä olevan tekstin oikeudenkäynnin jälkeen, mutta en koskaan julkaissut.

Nyt olen lukenut sen uudelleen, stilisoinutkin vähän, ja lisännyt uutta tietoa.

On kulunut jo monta vuotta, olen muuttanut pois Ahvenanmaalta ensin Porvooseen ja töihin Helsingin käräjäoikeuteen pariksi vuodeksi, ja sitten Kemiin ja sieltä Oulun Jääliin.


Päivitys: 27.12.202
Elämä on nyt niin mukavaa ja hyvää, lapsenlapsiakin on!
Päivitys: 27.12.2024 loppu

Exän ex-vaimo otti yhteyttä minuun eräänä päivänä. Hän oli lempannut miehen pihalle, ja mies olikin muuttanut takaisin Ruotsiin. Exäni löysi naisen melkolailla heti eromme jälkeen, ja he menivät naimisiin noin vuosi sen jälkeen.

Tämä nainen oli alkanut pelkäämään miestä, ja siksi pannut avioeron vireille, ja ero oli juuri astunut voimaan.

Nainen oli kuullut näitä kirvesjuttuja joltakin tuttavaltaan tullessaan laivalla Tukholmasta, oli tavannut heidät laivassa. Hän kysyi minulta, ovatko ne jutut totta. Minä kerroin että totta ovat, niistä on oikeudenkäyntipöytäkirjatkin.

Entinen avomieheni oli saanut potkut töistä, koska oli tehnyt aika pahaa jäynää kilpailijayritykselle. Se oli aiheuttanut rahallista vahinkoa. Oli myös paljastunut, kuka siinä on taustalla. En kerro mistä on kysymys, koska on mahdollista, että paljastuu, ketä tämä juttu koskee.

Mies oli kuulemma yrittänyt ajaa entisen työnantajansa yli kun hän oli vielä naimisissa tämän uuden naisensa kanssa. Hän oli myös pitänyt työnantajansa kassan, ja poliisi oli tehnyt kotietsinnän heillä. Silloin nainen oli tajunnut, että mies toistaa vanhoja, ikäviä tapojaan, ja oli alkanut pelkäämään miestä enemmän. Exä oli alkanut soittelemaan Ruotsista, ja haukkumaan naista mielisairaaksi ja harhaiseksi, ja toivonut pahaa hänelle.

Tämä nainen oli nyt peloissaan, jos mies tuleekin uhkailemaan häntä. Exä oli nimittäin  tulossa oikeudenkäyntiin tämän yliajoyrityksen takia.

Nainen pyysi anteeksi, että oli uskonut kaiken paskan, mitä mies oli kertonut minusta. Nyt hän itse oli samanlaisen kohtelun uhri, ei kuitenkaan niin pahan kuin minä. Mutta hän pelkäsi tosissaan, mitä voisi tapahtua, jos mies saakin raivarin siitä oikeudenkäynnistä, ja tulee hänen ovelleen koputtelemaan vihoissaan.

Kerroin, että pelkohan ei ole aivan aiheeton, mutta ei kannata liikaakaan sitä miettiä, mutta että on varovainen, kenelle avaa oven, ja katselee hiukan ympärilleen ulkona ollessaan.