Mummokeikaus ja shoppailua

Kyllä minua lennätettiin oikein kunnolla. Vieläkin tuntuu aika kipeältä!

Kävi  nimittäin niin, että kun kävelin olohuoneesta keittiöön, huomasin yhtäkkiä luistelevani Pimun puruluun päällä pitkin parkettia ja lopulta keikahdin kyljelleni makuuhuoneen ja eteisen välimaastoon.

Siinä ilmalennon aikana ehdin kuitenkin miettimään, miten kaadun, ja onnistuinkin putoamaan melko tasaisesti.

Löin lonkkani tosi kipeästi ja olin jo lähes varma että nyt tuli se mummokeikauksen tavallisin seuraus, eli reisiluunkaulan murtuma. Käteenikin sattui, mutta ei ranteeseen, vaan koko alueelta kämmensyrjästä kyynärpäähän.

Aikani siinä voivoteltuani – poikakin siihen ehätti huolestuneena, ja tottakai Pimu  – järjestelin vähitellen luuni paikoilleen ja pääsin ylös ihan omin voimin.

Olin "laskeutunut" siten, että käsivarsi otti tasaisesti vastaan. Ehkä se pelasti myös lonkkamurtumalta. Ja tietenkin se, että liikun paljon ja syön tarpeeksi luita vahvistavia ruoka-aineita, eli luusto on kunnossa.

Kyllä se lonkka on vieläkin melko kipeä, en voi kävellä ontumatta. Nukkuminen on hankalaa, kun voin nukkua vain selälläni. Jos nukun jommalla kummalla kyljellä, lonkkaa alkaa särkemään huolimatta vahvasta Panacodista. Käsivarsikin on arkana.

Onneksi selvisin vain säikähdyksellä kivulla.

Ei kuvaa ilman uteliasta Pimua!
Kuva hämää, vihreä väri on paljon
syvempi ja tummempi, ja punainen
ei ole noin kirkas.

Mitä on muuten shoppailu? Minä en oikein tiedä, kun en yleensä shoppaile. Mutta luulen, että shoppailin tänään, kun kävin kaupassa. Menin Lidlin vieressä olevaan Robin Hoodiin hakemaan paistinpannua. Ja löysinkin sen. Mutta sitä ennen onnuin vaateosaston kautta (minkä teen äärimmäisen harvoin) ja näin mieleiseni malliset Polan pitkikset. Ja eiku kokeilemaan.

Mitä ihmettä? Ne olivat aivan sopivat, eivät edes liian pitkät, tai reisistä liian löysät, kuten tavallisesti. Ja ne olivat kaiken lisäksi puoleen hintaan! Värikin oli sopiva, tai oikeastaan kaksi, punainen ja vihreä. Niinpä ostinkin kahdet pitkikset kerralla, ja sain ne yksien hinnalla. Siis kahdet alle kolmellakympillä! Ei oo totta!

Eikö tämä ole shoppailua?

Ja se paistinpannu sitten! Sekin oli puolella hinnalla, ja minun mielivärini, eli punainen. Pannussa on valkoinen, keraaminen paistopinta ja siihen kuuluu lasinen kansikin.

Voi että olen tyytyväinen, vaikka lonkkaa särkikin aika reippaasti, kun kävin kierroksen siellä kaupassa, kävelin ontuen kuten monet vanhat muorit ainakin. Ja ruokaakin piti hakea Lidlistä.

Nyt sitten istun toisella kankulla, kun koko kankulla ei voi istua!

Kevään merkit

Talvi on jo ohi, ainakin vaikuttaa siltä. Oikeaa talvea ei kai itse asiassa ollutkaan, muutaman viikon pätkä parinkymmenen asteen pakkasta ja siihen se jäi, ei tullut luntakaan. Alkutalvesta tuli pari senttiä joka suli heti ja helmikuun alussa satoi lunta kahteen otteeseen, kaiken kaikkiaan ehkä noin 5 senttiä täällä Porvoossa. Sekin suli suurimmaksi osaksi pois samantien.

Lauantain kävelylenkki, palaamassa metsästä kotiin

Enää on jäljellä vain pieniä lumiraitoja kävelyteiden varsilla. Helsingissä ei ole lunta näkynyt ollenkaan moneen viikkoon sillä reitillä missä kavelen metrolta töihin.

Märkää on sen sijaan ollut, kuin syksyllä. Oikea talvi olisi varmaan ollut mukavampi, mutta menihän se näinkin. Toivottavasti ei enää tule takatalvea.

Kevään merkit ovat olleet ilmassa jo viikkoja, kasvit ovat jo tehneet versojaan, talitintit laulavat täysin rinnoin, ja joulukuussa kadonneet harakat ovat palanneet. Pimukin sai taas takaa-ajettavaa kävelylenkeille. Varikset ovat jostakin syystä poissa.

Pimu, Knutsboda, Ahvenanmaa, parisataa metriä talostammme

Naakat parveilivat iltataivaalla sankoin joukoin jokunen viikko sitten "keskustellen" suureen ääneen. Niitäkään en ole nähnyt pariin viikkoon. Kai ne ovat löytäneet paremmat ruokapaikat. Varmaan moni naakka jäi tänne talvehtimaan, kun talvesta ei tullutkaan kylmä. En ole kokenut moista parveilua ennen.

Aamuisin on valoisampaa muttei niin valoisaa, että voisin lähteä aamulenkille läheiseen metsään, mutta kohta sekin on mahdollista. Kun tulen töistä kotiin, on jo niin valoisaa että Pimun kanssa lähdetään metsään lenkille. On se niin mukavaa kuunnella lintujen touhukasta laulua, tuulen keväistä suhinaa puiden latvoissa ja nauttia metsän rauhasta.

Kuvattu Knutsbodassa, alle kilometri talostamme 5.3.2012.

Koska meren rantaan on pitkä matka, metsä on se paras vaihtoehto rauhoittumiseen työpäivän päätteeksi. Onneksi täällä on metsä ihan nurkan takana, vaikka asunkin kerrostalossa. Metsässä tulee harvoin ketään vastaan, siellä risteilee niin paljon polkuja, että kaikki mahtuvat omaan rauhaansa. Joskus tulee joku koira omistajansa kanssa, ja siinä sitten vaihdetaan hyvät päivät ja useimmiten muutama muukin sana.

Ahvenanmaalla oli helppoa kävellä meren rantaan, kun se oli niin lähellä.

Moni sanoo että Etelä-Suomessa katsotaan pitkään sellaista ihmistä, joka juttelee tuntemattomille. Minä juttelen siltikin, ja minusta tuntuu, että ihminen on monesti iloinen, että joku puhuu hänelle. Ehkä ihmiset ovat ujoja ja arkoja, tai pelkäävät juuri hassuksi leimaamista! Pohjoisessa ja itäisessä Suomessa ei tarvitse ajatella sellaisia asioita, puhuminen vieraiden kanssa sujuu kuin luonnostaan. Tottakai sielläkin on ujoja ja arkoja ihmisiä, mutta monesti se on vain pintaa - ja onhan siellä puheliaitakin ihmisiä, minä olen tavannut monta! Ihminen on laumaeläin ja haluaa kommunikoida toisten kanssa. Moni menee araksi jo sen vuoksi, että on yksinäinen, asuu yksin, eikä ole paljon tuttavia eikä sukulaisia lähistöllä.

Erikoista minusta on ollut se, että useimmat, jotka alkavat juttelemaan kun kuljen Pimun kanssa, ovat ruotsinkielisiä. Mistähän se johtuu? Tottakai minä sitten vastaan heille samalla kielellä.

Tämä kuva on otettu 5.3.2012 Ahvenanmaalla lähellä taloamme.
Siinä on joku kiinnittänyt kävyn tosi tiukkaan tuohon
puupölkkyyn. Liekö ollut orava asialla? 

Juttelen lähes joka päivä erään venäläisen naisen, Natashan, kanssa, suomeksi kylläkin. En osaa niin hyvin venäjää, se vähä mitä olen osannut on unohtunut jo vuosia sitten. Natashalla on pieni valkoinen koira, Pusha, joka on ystävystynyt Pimun kanssa.

Natasha kertoi eilen, että he tapasivat erään pikkukoiran asuintaloni lähettyvillä. Pusha-koira ei ollut ollut näkevinäänkään sitä toista koiraa, se oli vain tuijottanut taloa kohti, missä minä asun. Oli odottanut Pimun tapaamista. Satuimme olemaan eri aikaan liikkeellä sillä kertaa. Pusha kuulemma kieltäytyy joskus lähtemästä kotiin, jos ei ole tavannut Pimua kävelyreissulla, se pitää lähes vetää kotiin, kun se yrittää pysyä talomme kulmalla, jos vaikka Pimu ilmestyisikin sieltä. He asuvat viereisessä talossa.

Kerran he tulivat minua vastaan, kun olin tulossa töistä. Pusha innostui hirveästi, kun kuuli ääneni, mutta sitten se alkoi katselemaan ympärilleen kuin jotain etsien. Pimu ei tietenkään ollut mukana, ja Pushan mielenkiinto lopahti siihen. Hauska juttu sinänsä.

Eilen Pimu sai leikkiä samassa rapussa asuvan Rolle-koiran kanssa. Se on jo vanha, eikä jaksakaan kovin paljoa enää, mutta eilen sekin innostui kun Pimu on sellainen hulivili. Pimulla on siis kaksi kaveria ihan lähistöllä, molemmat pienempiä kuin se itse.

Tänä aamuna, sunnuntaina, tehtiin pitkä lenkki metsässä, lauantain lenkki oli lyhempi. On se jännää, että kevään tuntee jo siitä, miten tuuli suhisee puiden latvoissa, se kuulostaa erilaiselta kuin muina vuodenaikoina.

Sää on hiukan harmaa, mutta kuiva ja lämmin, oli ihanaa tehdä hiukan tavallista pitempi lenkki luonnossa.