Kun kävelin tänä aamuna leikkikentän (se on tuossa talon edessä, parinkymmenen metrin päässä) ohi Pimun kanssa tavallista myöhemmin, kuulin että joku lapsi itki
pakahtuakseen. Seurasin tilannetta jonkin aikaa ja kun itku ei loppunut, menin lähemmäksi katsomaan, että onko
sattunut pahemminkin.
Leikkikenttä on aidattu, ja menin aidan
viereen. Näin, että joku pikkutyttö istui liukumäen juurella, vähän syrjässä
muista, ja itki.
Minä kysyin tytöltä, että onko sattunut
jotain, tarvitseeko hän apua. Pikkutyttö alkoi itkemään entistä pakahduttavammin,
mutta sai vihdoin sanotuksi, että hänellä tekee kipeää, kun hän loukkasi
itsensä. Minä pyysin näyttämään, missä kipeä paikka on ja kysyin tuleeko verta.
Tyttö näytti poskipäätään. Näin, ettei siinä
ollut mitään jälkeä, eikä verta. Lohduttelin häntä ja juttelin rauhoittavasti.
Sitten kysyin, onko isä tai äiti kotona, että hänen
varmaan pitäisi mennä kotiin kertomaan, että on loukannut poskipäänsä. Tyttö
sanoi että ovat he kotona.
Tyttö rauhoittui jo, eikä itkenyt enää. Ei
kai se kipeäkään ollut varmaan mikään suuri juttu. Tyttö kaipasi varmaan vain
lohdutusta, ja sai sitä minulta. Tyttö oli laskenut liukumäestä varomattomasti
ja lyönyt poskipäänsä sen reunaan. Juttelin hänen kanssaan hetken, ja lähdin
sitten pois, kun ei näyttänyt olevan hätää. Sanoin hei hei ja hän vastasi siihen jo
rauhoittuneena.
Syy, miksi kirjoitan tästä pikkuepisodista, on
se, että leikkikentällä oli muitakin vanhempia, eikä yksikään välittänyt tämän
pikkutytön itkusta! Siellä oli pari äitiä, ja yksi vanhempi herra, varmaan jonkun lapsen isoisä. Kukaan ei mennyt lohduttamaan tyttöä, jonka vanhemmat eivät
olleet mukana leikkipuistossa!
Tässä leikkipuiston ympärillä on rivitaloja ja
kerrostaloja, ja ikkunoista voi vahtia mitä lapset tekevät. Tyttö oli jotain
5-7 v, vaikea arvioida, hän oli aika pienikokoinen.
Pimu ihmettelee jäätynyttä lätäkköä, yritti juoda siitä vettä! Kuva otettu 20.10.2013 asuintaloni edessä. Leikkikenttä on tuossa puskien takana. |
Miten ihminen, jolla on omia lapsia, voi
jättää toisen lapsen kovan itkun huomiotta, ja kun oli vielä sattunut vahinko
ja tyttö oli loukannut itseään? Kyllä heidän on täytynyt huomata se
vahinko, koska olivat samalla leikkikentällä, ja tyttö itki niin kovasti - eikä se aidattu osa ole
suuren suuri.
Minä ainakin olisin mennyt heti juttelemaan tytölle
rauhoittavasti, ja samalla tarkistanut, onko sattunut isompaa vahinkoa.
Mutta ei! Ei riitä empatiaa muiden lapsille! Omat lapset ovat kyllä rakkaita, muttei välitetä naapurin lapsista, vaikka vahinko sattuu. Jos huomasivatkin, että vahinko ei ollut suuri, olisi tyttöä voinut pikkasen lohduttaa siitä huolimatta!
Mutta ei! Ei riitä empatiaa muiden lapsille! Omat lapset ovat kyllä rakkaita, muttei välitetä naapurin lapsista, vaikka vahinko sattuu. Jos huomasivatkin, että vahinko ei ollut suuri, olisi tyttöä voinut pikkasen lohduttaa siitä huolimatta!
Pimu ihmettelemässä lunta 19.10.2013. Nyt sitä ei ole jäljellä. |
Minua meinasi suututtaa tosi pahasti, ja olin
jo sanomaisillani niille, että heidän velvollisuutensa on tarkistaa,
mitä lapselle on sattunut, vaikka tämä lapsi ei ole oma lapsi. Tällaisen luulisi kuuluvan
ihan yleiseen sivistykseen ja normaaliin käytökseen.
Olin raivoissani, mutta pidin suuni kiinni,
koska lapsikin oli jo rauhoittunut siinä, eikä ollut vahingoittunut enempää.
Pikkuinen kaipasi varmaan vain vähän
lohdutusta ja huolenpitoa, sillähän se pienempi pipi paranee nopeasti! Minulta hän sai molempia, ja asia varmaan unohtuikin pian.
Mielestäni pitää välittää myös naapureistaan ja kanssaihmisistään, vanhuksista jotka asuvat yksin, lapsista jotka ovat leikkimässä yksin, naapurin karanneesta koirasta tai kissasta, maassa makaavasta humalaisesta...
Ei se ole sekaantumista toisten asioihin, vaan normaalia empatiaa, jota saisi tässä yhteiskunnassa tuntea hiukan enemmänkin!