Koiranmetsästystä. . .

Ystäväni Kaarina luki jostain blogistani, että pyöräni on edelleenkin Ahvenanmaalla. Hän soitti, ja sanoi että hänellä on ylimääräinen pyörä, että voin lainata sitä.

No, hain sen tänään, kun en aikaisemmin tällä viikolla jaksanut. Menin Pimun kanssa kävelemällä hakemaan sen.

Sitten laitoin Pimun kiinni pyörään ja menimme kauppaan. Pimu pelkäsi hiukan sitä pyörää, mutta kaikki meni loistavasti, onhan hän ennenkin ollut pyörän kanssa liikkeellä.

Jätin sitten Pimun kaupan eteen kiinni, en kylläkään pyörään. Pimu alkoi nimittäin rimpuilemaan, ja muka yhtäkkiä pelkäsi sitä pyörää enemmänkin. Kun se rimpuili siinä, pyörä kaatui, ja Pimu pelästyi entistä enemmän. 

No, sain taluttimen irti pyörästä ja vein Pimun sitten kauemmaksi varjoon, kiinnitin vastapäisen kirjastotalon syöksytorveen, kun se paikka oli varjossa. Varsinainen ”koiraparkki” oli auringossa, enkä halunnut jättää Pimua siihen näin helteellä.

Kaikki meni hienosti, Pimu loikoili ihan rauhassa, kun tulin kaupasta. Mutta sitten alkoivatkin ongelmat!

Pimu ei suostunutkaan lähtemään pyörällä, ei antanut mennä lähellekään pyörää, ja kun yritin väkisin, se kiemurteli irti valjaista ja lähti juoksemaan pakoon. Minä tietenkin hätäännyksissäni perässä, ja sainkin sen kiinni, kun se jäi pieneen puistikkoon seisomaan ja nuuskimaan.

No, menimme takaisin, ja yritin taas kiinnittää koiran pyörään. Nyt näin, että Pimu aivan selvästi yritti kiemurrella irti valjaista ja onnistuikin siinä. Nyt sitten pakoon kaupan taakse, metsikköön missä pultsarit majailevat. Siellä on puistonpenkkejä, ja tämä porukka oleskelee siellä kesäisin.

Näin, että Pimu meni sen puliremmin luokse luottavaisesti häntä heiluen, siellä oli neljä miestä ja kaksi naista. Minä huusin, että ottakaa pojat se koira kiinni. Lähestyin Pimua, eikä se halunnut kiinni. Puliremmi alkoi sitten metsästämään Pimua, ja se säikähti sitä niin, että tuli turvaan minun luokseni. Ja niin minä sain Pimun taas valjaisiin. Pimu tiesi, että oli tehnyt jotain luvatonta, kun painautui maahan ja niin kuin alistui siihen, että joutui kiinni. En ole koskaan lyönyt sitä, joten sitä se tuskin pelkäsi.

Kun sitten lähdin takaisin kauppaa ja pyörää kohti, Pimu yritti taas kiemurrella irti valjaista. Mutta olin jo varautunut siihen, eikä se päässyt irti. No, en voinut lähteä sinne kaupalle, kun siitä olisi tullut ongelmia, ja Pimu olisi ehkä karannut nyt kauemmaksikin. En uskaltanut riskeerata kolmatta kertaa.

Lähdin siis toiseen suuntaan, kiersin kaupan, kiinnitin Pimun erääseen sähkötolppaan siellä lähistöllä ja kävin hakemassa kassini ja lukitsin pyörän. Jätin sen siihen.

Sitten lähdin kävellen takaisin kotiin Pimu kiltisti valjaissa! 

Nyt se Kaarinan pyörä sitten on kaupan edessä. Taidan hakea sen huomenna ilman Pimua. Ei taida meidän pyöräilyistä tulla mitään, mutta onhan se lainapyörä hyvä kauppapyöränä.

Pimun äiti Nalle rakastaa pyöräilyä, ja on aina yhtä innokas lähtemään. Ihme tuo Pimu kun se pelkää pyörää niin kovasti, vaikkei meillä koskaan ole tapahtunut mitään kummallista kun ollaan aikaisemmin pyöräilty.

Tuli kyllä hiukkasen hiki Pimunmetsästyksessä! Kävihän sekin kuntoilusta kun juoksin Pimun perässä.

Jouduin tänään juoksemaan Helsingissäkin. Lähdin aikaisemmalla bussilla kotiin, ja laskin ajan, jolloin pitää lähteä töistä, hiukan väärin. No, ehdin metrojunaan pari sekuntia ennen kuin ovet sulkeutuivat, juoksin kyllä täysillä alas metron rappuset ehtiäkseni. Mahtoi se olla näky!

Jos en olisi ehtinyt siihen, seuraavaan metrolähtöön olisi ollut aikaa viisi minuuttia, ja olisin myöhästynyt bussista. Olisin joutunut odottamaan puolitoista tuntia seuraavan bussin lähtöön, ei oikein huvittanut. 

No, ei hätää, ehdin kyytiin ja sieltä meni pari minuuttia Kamppiin, mistä bussi lähti. Siihenkin ehdin juuri ja juuri, mutta ehdin kuitenkin! Jouduin hikipäässä juoksemaan kaikki metron portaat alas ja ylös. Yleensä juoksen vain alas! Taisi tulla henkilökohtainen ennätys metron portaiden alasjuoksussa! 

Reitin vasemmasta alakulmasta näkee, että on juoksenneltu kauppakeskuksen ympäri!

Reitti Sports Trackerissa

Vanha herra, citykaneja ja oravia

Kävin taas tänään reppu selässä kaupassa. Kauppareittini on suurimmaksi osaksi mukavaa metsäpuistoreittiä. Käyn vain kerran viikossa kaupassa, ja sen teen aina lauantaina.

Pimu asuintalomme takana olevan kiven päällä. Kloonasin pois hihnan ja heijastimen.

Koska en ole päässyt katsastamaan autoani Ahvenanmaalle, joudun hoitamaan kävellen kaikki asiat, kun polkupyöräkin on Ahvenanmaalla. 

No, siitä on ainakin se hyöty, että tulee käveltyä enemmän kuin muutoin kävelisin. Lenkkeilenhän kyllä Pimun kanssa, mutta nyt niistä lenkeistä tulee  hiukan pidempiä ja raskaampia, kun reppu on täynnä takaisin tullessa.

Pimu on kyllä aika innokas tapaamaan ihmisiä. Hän hurmasikin pari rouvaa matkan varrella, ja jäin itsekin suustani kiinni näiden rouvien kanssa. Kuinkas muuten!?

Yksi oli viemässä roskia ja minä kysyin että saanko laittaa Pimun biohajoavan koirankakkapussin siihen biojätesäiliöön mihin rouvakin laittoi jotain. Ne jätesäiliöt olivat sen reitin varrella mistä kävelin kauppaan. No, tottakai sain laittaa. Ei tarvinnut kantaa sitä puistossa olevaan jätepönttöön, vaan pääsin siitä heti eroon.

Pimu hurmasi tämän rouvan niin, että hänen piti paijata sitä pitkään, ja samalla juteltiin siinä. Pimu oikein vikisi onnesta! Se tykkää ihmisistä tosi paljon, ja on luottavainen. Koska kukaan ei ole tehnyt sille koskaan pahaa, niin ei hän varmaan ymmärrä että joku voisi olla pahakin.

Sitten jatkoimme matkaa kohti kauppaa.

Paluumatkalla kuuntelin metsässä linnun laulua, ja kyllä ne jaksoivatkin luritella! Kun oltiin melkein kotona taas, näin puiston reunalla erään vanhan herran istuskelemassa laakealla kivellä. Siinä oli vieressä myös kaksi kantoa, jotka olivat sopivia istuinpaikkoja. Papparainen näytti niin yksinäiseltä, että minä tein tikusta asiaa ja menin muka jalkoja lepuuttamaan ja istahdin siihen viereen kannon päälle.

Pimu alkoi heti liehittelemään sitä papparaista, ja papparainen katsoi jotenkin iloisesti meitä. Minä sitten sanoin, että onpa hieno päivä. Papparainen siihen huonolla suomella, ettei hän oikein osaa suomen kieltä.

Minä aloin sitten juttelemaan ruotsiksi, ja vanha herra oli selvästi mielissään kun sai puhua jonkun kanssa.  Hän kertoi, että vaimo on kuollut neljä vuotta sitten, ja että oleminen on aika yksinäistä nyt.

Hän kertoi myös että hänelläkin on ollut koiria ja missä oli aikaisemmin asunut yms. Hän oli syntynyt ja asunutkin saaristossa suurimman osan elämästään, ollut jonkinlainen yrittäjä. Siinä turistiinkin sitten puolisen tuntia. Aika kului nopeasti.

Minä aloin tekemään lähtöä siinä, ja papparainen kysyi, että käynkö minä useinkin kaupassa kävellen, jospa vielä nähdään joskus. Hän näytti vielä missä rivitalossa hän asuu, se oli ihan siinä vieressä.

Minä sanoin, että käyn minä aina lauantaisin kaupassa kävellen, että ehkä me vielä näemme, kerroin myös että ulkoilutan Pimuakin aika usein juuri sen paikan ohi. Vanha  herra sanoi että oli mukava jutella. Minä siihen että niin oli. Sitten toivoteltiin hyvät jatkot ja minä jatkoin matkaani kotia kohti Pimun kanssa.

Olen iloinen että menin juttelemaan sille vanhalle herralle. Hän oli todella herttainen ja varmaan piristyikin kun sai jutella. Minua se ainakin piristi!

Kävin siis kaupassa, ja hain samalla Elloksen paketin. Olin tilannut viisi eri tuotetta, vaatteita, ja sovittaessani niitä jokainen sopi hyvin eikä tarvitse palauttaa! Tilasin vähän kesäisempiä vaatteita töihin ja vapaa-ajalle.

Kauppaan mennessä Pimu tietenkin hoksasi oravan, ja hyvä kun ei itse kiivennyt sen perään puuhun. Pimu hoksaa kaikki tuollaisetkin asiat, minä en mokomaa olisi edes huomannut. Se orava oli erään talon autokatoksessa ja kiipesi aitaa pitkin ylös ja siitä siten puuhun. Ja Pimu yritti itse kiivetä sille aidalle, hömppä!

Eilen aamuna, kun ulkoilutin Pimua heti kuuden jälkeen aamulla, Pimu ryntäsi taas jonkun perään. Ajattelin että siellä on taas orava, niitä täällä näkee melkein joka päivä. Muttei se ollutkaan orava, vaan kettu! Ja sillä ketulla oli jokin iso juttu suussa, ihan sellainen suurin piirtein kissan kokoinen.

Mietin, että olisiko tappanut kissan, mutta ei se varmaan ollut. Nimittäin tämä mikä sillä oli suussa, oli ihan jäykkä, eikä roikkunut niin kuin juuri tapettu eläin roikkuisi. Ehkäpä se oli löytänyt jostakin jonkun eläimen raadon, joka oli kuolonkankeana, en tiedä.

Se kettu oli tosi nätti eläin, näytti terveeltä ja hyväkuntoiselta. Liekö ollut sama jonka näin, kun ensimmäisen kerran lähdin bussilla töihin täällä asuessani. Silloin kettu kuikuili lumivallin päällä katsellen minua ja luikahti sitten metsään.

Eräänä päivänä pari viikkoa sitten huomasin jäniksen tai kanin raadon meidän talon parkkipaikan reunalla pyykkitelineiden takana, liekö ollut isokokoinen citykani, tai oikeastaan huomasin vain puolikkaan. No, taisi olla Pimu, joka hoksasi ensin.

Siitä oli syöty puolet, eli pääpuoli. Eläin oli kuin katkaistu heti lonkkien yläpuolelta, takajalat ja alavartalo olivat vain jäljellä. Liekö senkin tappanut ja syönyt se samainen kettu? Se jäniksen raato ei siinä kauan ollut, parina päivänä siitä oli syöty niin paljon, että oli vain villavia turkin tupsuja jäljellä. Nekin kyllä kiinnostivat Pimua erittäin paljon.

Queen of the hill

Pari kolme viikkoa sitten otettu kuva kauppareissulta.

Tässä ollaan matkalla Lidliin.

Mikä lie rapissut tuolla risukossa.

Siiliäkin nähtiin eräänä iltana metsäpuistossa. Niitä oli kaksi, ja ne suhisivat vihaisesti ja pompahtelivatkin, kun menimme lähelle. Pimua ei kiinnostanut juuri ollenkaan, ja me annettiin tietenkin niiden olla rauhassa.

Eräänä iltana tulin Pimun kanssa lenkiltä, ja kävelimme takapihan kautta. Siellä oli tulossa eräs vanha rouva istuen rollaattorin päällä ja jaloilla potkien. Hänellä oli pari roskapussia mukana. Hän aikoi ylittää parkkipaikan, joka on valtava sorakenttä. Se kulku näytti vaikealta, täti ei päässyt kunnolla paria metriä rapulta siihen kentälle, kun jäi jumiin koko ajan.

Minä menin tädin luo ja tarjouduin viemään ne roskat, ettei hänen tarvitse. No, jäin taas suustani kiinni, ja Pimu liehitteli sitä vanhaa rouvaa. Kävin viemässä roskat ja rouva oli hyvin kiitollinen. Hänellä olisi varmasti mennyt kauan siihen roskien vientiin. Tuntuu hyvältä kun voi auttaa ihmisiä joskus.

Tänään on ollut todella kaunis sää, ja oli mukavaa olla ulkona. Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kauniina.