Inspiroiduin
tästä aiheesta kun luin kolmen ihmisen haastattelun parin viikon takaisesta Me
Naiset-lehdestä. Minua on usein ajatteluttanut tämä suomalainen yletön
juomiskulttuuri, johon yhä nuoremmat ihmiset ajautuvat.
 |
| Tämän olen photoshopannut itse ottamastani kuvasta. |
Em. lehdessä yksi
nainen kertoi tavastaan juoda aika reippaasti viikottain, hän ei nähnyt siinä
mitään ongelmaa vielä. Hän aikoikin tarttua siihen, jos ongelmia ilmenee.
Mietin tekstiä lukiessani, että jos ongelma on ilmaantunut, siihen on jo
vaikeampi puuttua, ennakointi olisi parempi. Sen neuvon haluaisin antaa tälle
nuorelle naiselle.
Toinen naisista
oli lopettanut juomisen kokonaan tajuttuaan alkoholiongelmansa. Siinä samalla
oli tupakointikin loppunut ja kaikki muuttunut, lapset vain jäivät, muut elämäntavat
ja kumppani menivät vaihtoon.
Tämä nainen oli
huomannut, että hän tissuttelee kotona enemmän ja enemmän, kun on stressaavaa.
Hän ei kuitenkaan vaadi uudelta kumppaniltaan samanlaista raittiutta, ei
myöskään aikuisilta lapsiltaan.
Kolmas naisista
on streittari, eli hän ei juo, muttei ole absolutistikaan. Tämä streittari oli
juonut joskus niin paljon, että muisti pätki yhä useammin ja useammin, hän oli
myös käyttäytynyt huonosti kännipäissään, ja toiset olivat joutuneet
huolehtimaan hänestä.
Streittaus,
Straight Edge, kuuluu osana hard core punk-kulttuuriin ja on vastaliike
holtittomalle elämäntyylille ja päihteiden käytölle.
Streittari ja
tämä nainen, joka juo edelleenkin reippaasti, ovat alle kolmekymppisiä,
kokonaan lopettanut on viisikymppinen.
Tämä kokonaan
lopettanut viisikymppinen nainen oli joutunut selittelemään juomattomuuttaan jopa läheisilleen, hän joutui usein puolustelemaan juomattomuuttaan myös paikoissa missä juotiin alkoholia; kotijuhlissa, ravintoloissa, työpaikan jutuissa yms.
Juomattomuus esim. firman pikkujouluissa on kuin punainen vaate joillekin, juomaton mielletään tarkkailijaksi, ja sellainen henkilö ei ole toivottu sellaisissa tilanteissa. Joillekin ystävän raitistuminen on kova paikka, koska se aiheuttaa sen, että he alkavat miettimään myös omia juomistottumuksiaan.
Itse asiassa
se, että joutuu puolustelemaan juomattomuuttaan, sai minun kirjoittamaan
tämän tekstin. Olen nimittäin kokenut aivan samaa, jatkuvasti.
Itse en sylje
lasiin, juon viiniä ja joskus jopa konjakin tai viskin. Konjakki on mielestäni
hyvää, ja saatan haistella ja maistella kupulasissa olevaa juomaa koko illan juomatta lasia
tyhjäksi, yksi riittää siis koko illaksi. Mutten koskaan juo alkoholia niin
paljon että olisin humalassa, en yksinkertaisesti tykkää sellaisesta, enkä
pysty edes juomaan niin paljon, jos en sitten väkisin kaada kurkkuuni.
Olen pari kertaa
elämässäni, parikymppisenä, ollut humalassa, silloin kun kokeilin juomista
ensimmäisiä kertoja. Se oli kamalaa!
Olen myös
myöhemmin juonut useammankin drinkin kerrallaan, humaltumiseen asti, mutta se
ei ole koskaan tuntunut hyvältä, joten sellainen juominen on jäänyt jo kauas
monien vuosien taakse, ellei vuosikymmenien.
Se, että minun
pitää selitellä miksi en juo, ärsyttää minua tosi paljon. Miksi minun pitää
selitellä sitä, jos minä en tykkää siitä? Sellainen selitys ei kelpaa koskaan.
Mielestäni pitäisi paremminkin selitellä jos juo, miksi juo. Miksei voi pitää
hauskaa ilman viinaa?
Minulla ei ole
koskaan ollut alkoholiongelmaa – tai no onhan se ollut, se etten juo ja muut
eivät aina sitä hyväksy.
Monen on vaikea tajuta ettei alkoholin käyttö ole
minun juttuni siitä yksinkertaisesta syystä etten tykkää juoda päätäni täyteen.
Moni käsittää
juomattomuuden toisten kyttäämiseksi. Minä kyllä osaan pitää hauskaa ilman
juomistakin, eikä minun tarvitse kytätä toisten juomista. Kerron aina iloisesti, että minulla on syntymäviina päässä, siksi minun ei tarvitse juoda alkoholia. Olen kuitenkin
joutunut tilaamaan drinkin tai lasillisen viiniä eteeni ravintolassa, ettei
joku humalainen alkaisi jankkaamaan, miksi en juo. Se on todella ikävää, ja pilaa hauskankin tunnelman.
Olen myös todella
usein joutunut tilanteeseen, että minun täytyy viedä örvellyskunnossa oleva
ystävä tai ystävätär kotiin, tai hän jää muuten katuojaan sammuneena tai joutuu huonoon seuraan tai vahingoittaa itseään. Tällaiselle ihmiselle onkin selvin päin oleva ystävä ollut suureksi avuksi.
Eräskin ystävätär on kysynyt monena krapula-aamuna puhelimitse, olenko minä vienyt hänet kotiin vai miten hän on selviytynyt kotiin, kun pää on mennyt pimeäksi jo kello yhdeksän illalla. Onneksi näistäkin ajoista on kauan, ja ystävättärenikin on rauhoittunut alkoholin käytön suhteen. Hänen alkoholisoitumisensa oli mielestäni jo pitkällä.
Suomalaisessa
alkoholikulttuurissa pidetään muistinmenetystä normaalina, mutta eihän se voi
olla normaalia! Sehän tuhoaa aivoja ja aiheuttaa jos jonkinlaisia vahinkoja,
kun se toistuu usein.
En silti saarnaa
kenellekään alkoholin vaaroista, koska on jokaisen oma asia miten elämänsä
elää, tuhoaako aivonsa vai ei. En myöskään halua että muut saarnaavat minulle
siitä, etten juo tarpeeksi paljon, pari lasillista viiniä on minulle ihan hyvä
määrä, muut saavat aivan yksinkertaisesti hyväksyä sen.
On vain niin
surullista nähdä, että yhä nuoremmat juovat. Heidän harkintakykynsä on kokonaan
toinen kuin aikuisena aloittavan. Vai onko?
Otsikko on
lainattu Me Naiset-lehden 2.8.2012 julkaistusta lehdestä, tekstistä jossa
haastatellaan Jenni Rantalaa.
