(Potku)pyöräilyä ja tissiliivit koiralle

Urheiluliivit

Nalle-koira, kohta 13 v, on ollut minulla hoidossa elokuun puolivälistä saakka, ja on edelleen jonkin aikaa.

Kun se tuli meille, opetin koirat olemaan samassa hihnassa pyörälenkillä, että päästään liikkumaan ja kuntoilemaan. 

Ensimmäisestä kerrastahan ne oppivat, ovathan molemmat tottuneet pyöräilemään hihnassa yksin, eikä kynnys kahteen koiraan yhdessä hihnassa ollut kovinkaan korkea. Kyllä ne menevätkin nätisti, en olisi uskonutkaan, että niin nätisti heti alkuun! Fiksuja tyttöjä - äiti ja tytär!

Videolla mallia tyttöjen juoksutyylistä. 

Nalle on vähän laihtunut, on se silti edelleen tanakka, ja sen tissit heiluvat nyt edestakaisin, kun pyöräilen sen kanssa. Ne olivat turvoksissa tässä eräänä päivänä, ja ajattelin, että ehkä se heiluminen jotenkin ärsyttää niitä. Ne heiluvat kuin lehmän utareet, kun se juoksee.

Päätin siis tehdä sille tissiliivit, ja eiku tuumasta toimeen!

Ostin Kemin City-kirppikseltä tyttöjen trikoomekon (92-senttiselle) 2 eurolla, ja modasin sitä - poistin hihat ja suurensin hiha-aukkoja (nyt ne ovat takajalkojen reikinä), kavensin, suurensin kaula-aukkoa (etteivät liivit likaannu, kun koira tekee tarpeensa), leikkasin takaa halki, ja laitoin tarranauhan koko matkalle. Tarrakiinnitys on selkäpuolella, eli on helppo laittaa kiinni. Sitten ompelin tarralliset nauhat, joilla liivit kiinnitetään valjaisiin.

Tein liivit käyttäen Pimua mallina, Nalle kun päätti, ettei se suostu mallinukeksi. Pimua sai kääntää ja vääntää mielin määrin. Pimulle löysä on Nallelle tiukka, ja sehän oli helppo mitta, ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. 

Tällainen siitä sitten tuli 

Nalle ei silti ollut moksiskaan, kun laitoin valmiit liivit sen päälle, kun sanoin, että mennään ulos. Testasimme liivejä, ja jouduin vielä ompelemaan sisään tisujen kohdalta, että liivistä tulisi vähän kireämpi. Nyt tisulit lepäävät nätisti kangasta vasten, eivätkä hölsky edestakaisin juostessa. Näytti siltä, että Nallekin olisi tykännyt asiasta.

Liiveihin voisi modata vielä juoksuaikasuojan, eli tarroilla kiinnitettävän "luukun". Pysyy varmaan paremmin päälläkin, kuin perinteiset housut. Tämä vaatekappale ei häiritse Nallea ollenkaan.

Potkupyörä

Mietin tässä eräänä päivänä, että pyöräilykausi on kohta ohi, ja polkupyörä pitää laittaa talvisäilöön. Haluan kuitenkin liikkua vähän tehokkaammin kuin kävelemällä, joten mieleeni tuli aikuisten potkulauta, tai potkupyörä. Sillä voi potkutella liukkaammallakin kelillä, koska ei ole samanlaista vaaraa kaatua korkealta, niin kuin polkupyörällä.

Niinpä minä aloinkin etsimään sellaista kirppiksiltä ja tori.fi:stä, koska minulla ei ole varaa ostaa aivan uutta. Ja pian tärppäsikin, löysin Facebookin kirppikseltä yhden vanhan ja ruosteisen. Ajattelin, että ensi kesäksi voin modata siitä paremman näköisen hiomalla ja maalaamalla kukkia yms siihen.

Sovittiin myyjän kanssa noudosta, ja testasin potkuttimen, joka vaikutti ihan ok:lta. Kaupat tehtiin. Kävin Oulussa, ja poika teki siihen pikahuollon, ja lyhensi seisontatukea, se kun oli liian pitkä, ja osui jatkuvasti maahan. 

Sitten lähdettiin kokeilemaan vempelettä ensimmäistä kertaa koirien kanssa.

Ja pitihän se arvata! Pimu pelkäsi mokomaa kuvatusta hirveästi! Oli kuin olisin vetänyt betoniporsasta , kun yritin saada potkuttimen vauhtiin. Pimu veti narun tosi kireälle yrittäessään pysyä mahdollisimman kaukana moisesta vekottimesta!

Työnsin ja työnsin potkutinta, ja vihdoin pari sataa metriä nahkeasti mentyämme Pimukin hoksasi, ettei se epäilyttävä rumilus olekaan hyökkäävää sorttia. Sitten potkuttelu sujuikin erinomaisesti.

Nalle ei ollut moksiskaan - pyörä kuin pyörä! Vanhan rouvan arvokkuudella se otti tämänkin uutuuden, kuten otti uudet urheiluliivitkin.

Molemmat koirat olivat samassa hihnassa tälläkin reissulla.

Tottahan tarpeetkin tehdään yhtä aikaa,
koska ollaan samassa hihnassa polkupyörässä!

Pimu ei kuitenkaan suostunut kakkimaan tuollaisen kuvatuksen nähden, joten mentiin sitten polkupyörällä muutama kilometri, kun palattiin takaisin kotiin. Ja se onnistuikin heti, polkupyörä kun on jo tuttu ja turvallinen!

Nallella ei ollut mitään vaikeuksia siinäkään asiassa potkuttimen ollessa kyseessä - se on arvokas rouva tilanteessa kuin tilanteessa.

... paitsi silloin, kun joku yllättää sen. Oliskohan sillä vähän huono kuulo tai näkö, kun se joskus saa haukkuhepulin, kun joku, hyvin tuttukin, tulee viereen yllättäen.

Koissut laiduntavat tien vierellä,
ruohoa pitää syödä joka päivä niin
kauan kuin sitä vielä on jäljellä luonnossa!

Lähdin eilen (13.9.2015) tällä uusvanhalla potkupyörällä koirien kanssa ensimmäiselle pidemmälle lenkille. Syksyä varten on hyvä harjoitella.

Alku sujui hyvin, mutta sitten alkoi kuulumaan takaa kummallista ääntä. Ajattelin että lokasuoja ehkä kahnuttaa rengasta vasten, mutta ei vika ollut siinä.

Potkuttelin eteen päin, enkä palannut takaisin, mutta lähdin lyhyemmälle reitille. Sitten rengas alkoi jumittamaan silloin tällöin.

Lenkin lopussa rengas jumittui kokonaan! Jouduin nostamaan takaosan ylös, että saan kujetetuksi potkuttimen kotiin.

Eihän se painava ole, joten siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska matkaakin oli vain parisataa metriä - koiratkin ovat aina niin nätisti narussa, joten siltäkään osin ei tullut ongelmaa. Mutta se harmitus! Poika lupasi katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä. Hyvä niin, ehkäpä tästä potkuttelusta tulee vielä jotakin, vaikka alku onkin ollut hankalaa.

Huomasin, että potkuttelu vaatii paljon enemmän energiaa kuin pyöräily! Eli siitä on minulle itselleni enemmän hyötyä. Koirilla kyllä jäävät päivämatkat lyhyemmiksi kuin pyörällä, ja vauhtikin on pienempi eli energiankulutus jää vähemmälle, vaikka minulla se kasvaa.

Polku/potkupyöräilyä kuvina

Äiti ja tytär

Lepotauko metsäniityllä

Metsäniitty reilut pari kilometriä kotoa

Paavonkari, laavu kuvaajan takana noin 10 m päässä.

Paavonkarin laavu

Pimu ja Nalle juomassa ja vilvoittelemassa
"ankkalammella" ihan meidän naapurissa.

Matka"kertomus" 14.9.2015.

Pimu ja Nalle ovat olleet reippaita!
Pimu 167,6 km/22 juoksukertaa 30 viim. päivän aikana.
Nalle 72,26 km/19 juoksukertaa, 18.8.2015 lukien. Hyvä tulos kohta 13 v koiralle!

Kuvasatoa kesän ajalta

Uimassa meren rannalla Maksniemessä (Saaren rannassa)
siskon, Pimun ja Nallen  kanssa

Saaren ranta, Maksniemi

Uimassa Saaren rannassa Maksniemessä. Sisko sukeltaa.

Jumaltenranta, Kemin Sisäsatama. Kyltin takana on tarkennus

mitä tämä nimi tarkoittaa. En vain muista mitä.

Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla siellä käydessäni.

Monta erilaista kylttiä selityksineen löytyy. 

Naarasin nämä kaksi pyörää lähellä olevasta "ankkalammesta". Vain oikeanpuoleinen näkyi vedessä, ja kun vedin sitä maihin venehaalla, toinen pyörä oli tarttunut siihen kiinni. Ilmoitin Facebookin Kemi-ryhmässä kuvien kera, ja omistajat löytyivät parissa tunnissa. 

Pimun kanssa mustikoita etsimässä. Metsäistä matkaa välillä ilman polun häivääkään tuli yli 10 km. Tulos: pari mustikkaa ja parikymmentä ahomansikkaa. Lisäksi kunto koheni siellä hikoillessa. 

Samalla tuloksettomalla marjareissulla. En päässyt puron yli muuten kuin käyttämällä pyörää tukena. Eli pyörä puroon, minä siitä kiinni toisella kädellä, ponnistus ja hupsista - olin toisella puolella. Kun olin toisella puolella, ote piti irrottaa samantien, ja pyörä tietenkin kaatui kohtalaisen hallitusti puroon. Vedin sen sitten pois, Pimu selvisi purosta pienellä kevyellä loikalla. Pimu ihmtettelee emännän touhuja taustalla.

Kiveltä näkee hyvin. Tämä on vain noin sata metriä kotoa.

Pururadalla pyöräillään päivittäin. Tällaisia metsäsopuleita
on löytynyt kuolleina vaikka kuinka paljon.

Tämäkin pururadalta. Luulin ensin kuolleeksi oravaksi, kun se ei reagoinut meihin ollenkaan. Lähemmäksi päästyäni huomasin, että se onkin pehmolelu. Ilmoitin tästäkin kuvan kera FB:n Kemi-sivulla. Nopeasti löytyi tämänkin omistaja. Kuulemma joku Elmo-niminen koira on omistaja, eikä mikään pikkuinen ihmispiltti.

Pururadalla tämäkin, syksy on selvästi tulossa.

Mustikoita etsimässä. Hyttyset vaivasivat Pimua aikalailla.
Tässä ollaan aivan meren rannalla olevan laavun lähellä Paavonkarissa

Vaikeneminen ei ole kultaa

Rasistit sanovat, etteivät he ole rasisteja, vaan realisteja. He sanovat myös, ettei missään näy rasistista puhetta, että aina näytetään rasistikorttia. Hmmmm... entäs ne suvakki- ja kukkahattukortit?

Tässä esimerkki Hesarin kommenttiosastolta:

”On aivan pakko ihmetellä missä piireissä ihmiset liikkuvat kuullakseen edes malliksi aitoa rasistista puhetta.

Itselleni ei ole kohdalle sattunut, vaan kaikki tuntemani ihmiset puhuvat puhtaasti realismista ja kohtuudesta ja ovat täysin valmiita sallimaan laillisen maahantulon.”

Jotkut iloitsivat jollakin sivustolla uutisista, joissa kerrottiin, että pakolaisvene oli kaatunut ja pakolaiset hukkuneet. Sanottiin, että pääsipähän niistäkin eroon.

Miten voi iloita toisen kuolemasta, jos ei ole rasisti?

Pieni, hukkunut Alan meren rannalle huuhtoutuneena herätti ihmiset ympäri maailman. Mutta ei edes tämän pikkuisen kuolema herättänyt näitä vihaavia ihmisiä, jotka kutsuvat itseään realisteiksi. 

Vihapuheet eivät hiljentyneet hetkeksikään.

Rasismia on myös sanattomassa muodossa; Helsingissä eräs nuori "kantasuomalainen" mies sylkäisi vastaan kävelevän somalinaisen työntämien lastenvaunujen kuomulle. Näin sen itse, koska kävelin tämän naisen takana. Mies yritti ilmeisesti osua naiseen, mutta tähtäsi pieleen. Sellainen on myös rasismia.

Olen monesti miettinyt, mitä kaikkea "väärän värinen" maahanmuuttaja tai Suomessa syntynyt saa kokea jokapäiväisessä elämässään. Jo mielikuva ahdistaa.

Some-keskustelut ovat täynnä rasismia - sellainen on oikein räjähtänyt silmille viime aikoina. Mitä muuta se on, jos yleistetään kaikki maahanmuuttajat ja pakolaiset raiskaajiksi ja rikollisiksi, elintasopakolaisiksi tai iPhone-miehiksi? Heitä nimitellään milloin apinoiksi, milloin mutakuonoiksi, milloin miksikin. Heitä halutaan viedä saunan taakse tai takaisin sinne mistä ovat tulleetkin, pistää mullan alle, tai laittaa nappi otsaan. Heille halutaan lahjoittaa kinkkuja heidän uskontonsa pilkkaamiseksi.

Lista on ikävän pitkä.

Myös asiallisuuden vaatijoita nimitellään eri tavoin; suvakeiksi, vihervassareiksi tms., ja heitä tai heidän läheisiään toivotaan myös raiskattaviksi ja pahoinpideltäviksi. En edes pysty kirjoittamaan niitä rumia sanoja, mitä näissä yhteyksissä käytetään. 

On tehty oppaita isänmaallisille suomalaisille, joissa on annettu nimilistoja Suomen korkeimmasta johdosta, haukuttu heitä pelkureiksi ja isänmaanpettureiksi ja mainittu vielä ”ammutaan tai hirtetään tavattaessa.” 

Joitakin  äärioikeistokriittisiä blogisteja uhkaillaan, heidän puhelinnumeronsa ja osoitteensa julkaistaan ja annetaan ymmärtää, että nämä olisivat vapaata riistaa pesäpallomailojen yms. ruuaksi. Heistä tehdään feikkiprofiileja, heitä pilkataan, uhataan heidän lapsilleen käyvän huonosti, julkaistaan heidän lastensa kuvia yms. Heidän Facebook-sivujaan tai blogejaan yritetään jatkuvasti kaataa väärillä ilmiannoilla, siinä usein onnistuenkin.

"Väärän" mielipiteen ilmaisijoita häiritään kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Jos tuollainen ei ole rasismia, niin mikä sitten on?

MV-julkaisu (entinen MitäVittua), Homma, Scripta, Suomen Vastarintaliike, Suomen Sisu yms. (niitähän riittää), ovat näiden vihaajien raamattu ja pyhä sana. Näiden julkaisemia juttuja pidetään ainoana totuutena ilman pienintäkään lähdekritiikkiä.

Vihaa ei pitäisi kohdistaa pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, ei yleensä keneenkään. Päätöksiä voi kritisoida, ja niitä voi yrittää saada muutetuksi demokraattisin keinoin, jos siltä tuntuu. Vihapuheet ovat hedelmättömiä, ja häiritsevät yhteiskuntarauhaa.

Meidän humaanien ihmisten väitetään sallivan "hallitsemattoman, loisivan ja rikollisen maahanmuuton".

Eihän se niin ole! Mehän haluamme vain, että ihmisiä kohdellaan inhimillisesti - ihmisinä. Me haluamme toimivan yhteiskunnan, jossa jokainen osa-alue toimii. Emme ole kritiikittömiä hyysäreitä. Olemme ihmisiä, jotka haluavat, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin tasa-arvoisina ihmisinä. Emme halua yhteiskuntaa, jossa ihmisiä kohdellaan rodun ja etnisen taustan perusteella, emme halua yhteiskuntaa joka on kuin natsien Saksa oli vain vähän aikaa sitten.

Perimmäisenä tarkoituksenahan näillä "realisteilla" ja "maahanmuuttokriitikoilla" on kuitenkin pelotella asiallisemmat ja humaanimmat ihmiset hiljaisiksi, että nämä pahan oksentajat pääsisivät pätemään. Joku näitä ”vihakkeja” mobilisoi liikkeelle. Ja nämä sitten seuraavat kuin sokea sopulilauma "kaikkivaltiaan Führerin" käskyä.

Normaali kritiikki maahanmuuttoa kohtaan ei ole rasismia, jos se pysyy asiallisissa puitteissa, ilman että suvaitsevaisemman ja humaanimman mielipiteen ilmaisijoita tai maahanmuuttajia/turvapaikanhakijoita nimitellään, tai että he kokevat uhkailua ja pelkoa oman turvallisuutensa puolesta.

Maahanmuuttoa saa kritisoida, ja päätöksiä pitääkin kritisoida, että asioita osattaisiin hoitaa vieläkin paremmin.

Vihapuheet ja netissä anonyymina tai omalla nimellä raivoaminen ei auta yhteiskuntarauhan säilymisessä, se ehkä auttaa huutajaa itseään voimaan hetken aikaa paremmin.

Rasismia on aivan selkeästi meillä, sen kieltävät vain henkilöt, jotka itse ovat rasisteja.

Emme saa hyväksyä tällaista, emmekä saa vaieta pelossamme. 

Vaikeneminen ei ole kultaa!

♥♥ Peace & love! ♥♥